Tähdet, tähdet tulee taas: Mukana muun muassa Ami Aspelund

Suosittu Tähdet, tähdet -ohjelma palaa taas televisioon uuden tuotantokauden myötä. Nämä julkisuudesta tutut viihdyttäjät kilpailevat ohjelmassa tällä kaudella.

Nelosen rakastettu Tähdet, tähdet -ohjelma palaa televisioon jälleen uuden kauden merkeissä, jolla etsitään kotimaan valovoimaisinta ja monipuolisinta viihdyttäjää – eli tähtien tähteä.

Julkisuudesta tutut esiintyjät ja tähdet hyppäävät ohjelmassa erilaisten tyylilajien pariin haastaen itsensä ja esitellen uusia puolia yleisölle. Uuden kauden kuvaukset alkavat tiistaina 13. tammikuuta.

Ohjelman tuomaristossa ovat tuttuun tapaan Lilli Paasikivi ja Sami Yaffa, joiden lisäksi mukana nähdään aina yksi vaihtuva vieraileva tuomari. Tähdet, tähdet -kisan juontajana toimii jälleen Susanna Laine.

He ovat uudet Tähdet, tähdet -kilpailijat

Uudella kaudella on mukana joukko todella kiinnostavia nimiä, jotka julkistettiin maanantaina 12. tammikuuta. Tähdet, tähdet -kilpailijat tänä vuonna ovat: näyttelijä Mikko Penttilä, laulaja Ami Aspelund, muusikko Waldo (Marko Reijonen), laulaja Annika Eklund, vatsastapuhuja Sari Aalto, reggaemuusikko Jukka Poika, laulaja Venla Edelmann, laulaja Noora Louhimo sekä oopperalaulaja Aarne Pelkonen.

Kuuluisan isänsä Samuli Edelmannin jalanjäljissä niin näyttelijänä kuin laulaja töitä tehnyt Venla Edelmann on kisan nuorin osallistuja, mutta odottaa lähetyksiä jo innolla.

– Huomasin nuorempana, että laulaminen on minulle helppo tapa ilmaista itseäni. Siitä tuli tietoinen terapia minulle, ja sitten halusin alkaa jakaa sitä myös eteenpäin, hän kertoo ohjelman tiedotteessa.

Iäkkäämpää kaartia puolestaan edustaa muun muassa Ami Aspelund, joka on tehnyt yli 50 vuotta kestäneen uran artistina. Apinamies -hitillään 1970-luvulla suuren suosion saavuttanut tähti on edustanut Suomea aikoinaan myös Euroviisuissa.

– Kyllähän se on niin, että esiintymisessä on kyse vuorovaikutuksesta ja kommunikaatiosta yleisön kanssa. Jokaisesta esiintymisestä oppii ja oivaltaa jotain uutta, ja siksi pitää uskaltaa heittäytyä ja olla läsnä, Aspelund sanoo.

Mukana joukko kiinnostavia nimiä

Myös Annika Eklund on varmasti useimmille suomalaisille tuttu, sillä hänen hittinsä Shanghain valot on monien rakastama klassikko, joka raikaa niin radioissa kuin karaokesaleissa edelleen tänä päivänä. 13-vuotiaana esiintymisen aloittanut Eklund sai levytyssopimuksen voitettuaan Lavatähti -kilpailun vuonna 1997.

– Äiti on sanonut, että miten ihmeessä olen tällaiselle alalle ajautunut, kun olen ollut lapsena tosi ujo. Se onkin ehkä juuri se, että olen halunnut voittaa pelkoni. Koko ajan teen töitä sen eteen, että olisin rohkea, Eklund kertoo ohjelman tiedotteessa.

Vatsastapuhuja Sari Aalto puolestaan on Suomen tunnetuin naisvatsastapuhuja, joka on saanut suurta suosiota kansainvälisesti myös sosiaalisessa mediassa. Koulutukseltaan hän on teatteri-ilmaisun ohjaaja.

– Olen ollut oman elämäni supertähti jo ihan lapsesta asti. Isän ostettua ensimmäisen videokameran, olen pyörittänyt omia tuotantojani – olen ollut pop-tähti, euroviisutanssija tai mitä milloin, hän vitsailee.

Norjalaiseen Stjernekamp -formaattiin perustuvaa Tähdet, tähdet -ohjelmaa on esitetty Suomessa jo 9. tuotantokauden ajan. Aiempien kausien voittajat ensimmäisestä kaudesta lähtien järjestyksessä ovat olleet: Jari Sillanpää, Waltteri Torikka, Pete Parkkonen, Elias Kaskinen, Jussi Rainio, Konsta Hietanen, Maria Lund, Hanna Kinnunen sekä viimeisimmän kauden voittanut Mikko Töyssy.

Tähdet, tähdet Nelosella ja Ruudussa 5. huhtikuuta alkaen.

Todella kiinnostava kattaus hienoja esiintyjiä. Kenen sinä uskot voittavan, tai kuka on ennakkosuosikkisi pelkästään nimien perusteella? Kerro meille Facebookin kommenteissa!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...