Petolliset-ohjelman yllätysvoittaja Susanna Penttilä kertoo taktiikasta, jonka avulla hän eteni finaaliin asti.
Susanna Penttilä kilpaili uskollisten puolella ja juhli lopulta voittoa yhdessä kuvataiteilija Sofia Zidan kanssa. Finaalissa he onnistuivat vielä savustamaan ulos petollisen, entisen aitajuoksijan Annimari Kortteen.
Penttilällä oli kauden aikana erikoinen, mutta yllättävän toimiva strategia. Hän ei pyrkinyt epätoivoisesti löytämään petollisia, vaan päinvastoin ajatteli, että liian innokas jahtaaminen voi kääntyä itseä vastaan.
Petolliset kannattaa pitää lähellä
Penttilä kertoo Seiskalle miettineensä, että ohjelman dynamiikka muistuttaa yllättävän paljon ihmissuhteita tosielämässä. Hänen mielestään liiallinen syyttely voi vain herättää epäluuloa itseä kohtaan.
– Totta kai se on viihdettä, että yritetään etsiä sitä, mutta petollinen kannattaa pitää mieluummin lähellä. Siten pääsee pidemmälle, Penttilä pohtii.
Hänen mukaansa finaalissa ratkaisi lopulta se, että hän ei pelannut liian aggressiivisesti. Penttilä pysytteli taustalla ja säästeli omia siirtojaan viime hetkille.
– Mä en lähtenyt ylipelaamaan. Mieluummin katselin sivusta ja olin enemmän hiljaa. Sitten viimeisessä pöydässä pelasin kovaa, hän kertoo.
Erikoinen diplomi tuotannolta
Penttilä sai kuvauksissa tuotannolta humoristisen kunnianosoituksen: erikoisen diplomin. Hän oli nimittäin ohjelman ensimmäinen kilpailija, joka kysyi vielä finaalipäivänä uudelleen pelin sääntöjä.
Penttilä kertoo olleensa ajoittain pihalla siitä, missä vaiheessa peliä milloinkin mentiin. Silti sama, hellyyttävän huoleton tyyli vei hänet lopulta voittoon.
Tällä kaudella uskollisilla kesti pitkään saada ensimmäinen petollinen kiinni, ja pelaajat itsekin vitsailivat olevansa ”kaikkien aikojen tyhmimmät uskolliset”.
Penttilä kertoo selvinneensä pelin paineista yllättävän kevyesti. Hänen mukaansa elämänkokemus ja se, että hän on tottunut erilaisten ihmisten kohtaamiseen auttoivat.
– Teen Onlyfansia ja olen paljon miesten kanssa tekemisissä, niin se on psykologista hommaa. Että ei mulla ihan pienet asiat mene tunteisiin, Penttilä sanoo.
Mitä mieltä olit finaalista?