Nina af Enehjelm kommentoi Tapani Kansan talon tilannetta Seiskalle

Tapani Kansan leski avaa nyt perintöriidan keskiöön nousseen huvilan tilannetta. Laulajan lapset ovat esittäneet kovia vaatimuksia Westendissä sijaitsevan talon kiinteistökaupoista johtuen.

Laulaja Tapani Kansan perintö ja siihen liittyvät riidat ovat olleet tiiviisti otsikoissa viime kuukausien aikana. Laulajan lapset vaativat Ilta-Sanomien mukaan Kansan leskeltä perinnön lakiosan täydennyksenä yhteensä noin 720 000 euroa, johtuen kiinteistökaupoista.

Nina af Enhjelm oli ostanut laulajan Espoon Westendissä sijaitsevan huvilan osakkeet 840 000 eurolla vuonna 2021. Syksyllä ökyhuvila ilmestyi julkiseen myyntiin huimalla 2,8 miljoonan euron pyyntihinnalla.

Kansan lapset esittävät käräjäoikeuteen toimitetussa kanteessa IS:n mukaan, että talo on vaihtanut omistajaa alihintaan. Lapset myös väittävät, että Kansa olisi painostettu myymään huvila ja kaupassa olisi heidän mielestään kyse testamenttiin rinnastettavasta lahjasta.

Nina af Enehjelm kommentoi Tapani Kansan talon myyntiä

Nyt maaliskuussa kuolleen Kansan puoliso Nina af Enehjelm on kommentoinut kohun keskiöön nousseen Westendin huvilan tilannetta Seiskalle.

Lesken mukaan talokaupoista on tehty poliisin raportti jo kauppojen aikaan, jossa oli todettu, ettei siihen liittynyt epäselvyyksiä tai painostusta. Af Enehjelmin mukaan talon kauppahinta oli tuolloin määritelty yhdessä Verohallinnon kanssa, ”jotta kaupasta ei tulisi jälkiseurauksia”.

Kun yli 300 neliöisen Westendin huvilan myynti-ilmoitus katosi vuodenvaihteessa internetistä, se herätti myös paljon huomiota. Nyt af Enehjelm kuitenkin kertoo, miksi ilmoitus poistettiin.

– Asunto on otettu pois myynnistä, kun määräaika loppui, enkä uusinut ilmoitusta, hän selventää tilannetta.

Taloa ei siis ole vielä myyty.

Tapani Kansa kuoli 76-vuotiaana maaliskuussa 2025 leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin Kymenlaakson keskussairaalassa Kotkassa. Rakastetun laulajan hautajaiset järjestettiin 25. huhtikuuta Helsingin Hietaniemessä läheisten ystävien sekä perheenjäsenten läsnä ollessa.

LUE LISÄÄ

 

Lue lisää aiheesta...