SD: Tässä on Kaarle Kustaan ja Silvian uusi lemmikki

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian perheeseen on asettunut nelijalkainen asukki. Kyseessä on koira, joka on nimeltään Bonnie.

Bonnie muutti Ruotsin kuningasperheeseen jo viime kesänä. Nimi ei ole sattumaa, vaan se on kunnianosoitus Kaarle Kustaan ja Silvian suosikkiartistille Bonnie Tylerille, kertoo Expressen.

Bonnie on rodultaan baijerinvuoristovihikoira, ja se on samalta kasvattajalta kuin kuningasperheen edellinen koira Brandie. Brandie ehti elää perheen kanssa lähes 11 vuotta. Hovi on vahvistanut, ettei Brandie ole enää elossa, mutta kuolinajankohtaa ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kaarle Kustaan ja Silvian eläinrakas perhe

Myös muilla Ruotsin kuninkaallisen perheen jäsenillä on lemmikkejä. Kruununprinsessa Victorialla on cavapoo-rotuinen Rio, joka esiteltiin sosiaalisessa mediassa vuonna 2020. Prinsessa Madeleine puolestaan hankki vuonna 2022 löytöeläinkodista havannakoira Oreon labradoodle Teddy -koiran seuraksi.

Bonnie on ehtinyt jo mukaan kuningasperheen joulutunnelmiin. Koiran nähtiin Drottningholmin linnassa joulun aikaan komea rusetti kaulassaan.

Tänä vuonna kuningasperhe viettää joulua Drottningholmissa. Juhlan aihetta oli jo ennen jouluaattoa, sillä kuningatar Silvia täytti aatonaattona 82 vuotta.

Katso video alta tai tästä linkistä:

Kylläpä on suloinen uusi tulokas.

Lue myös: