Tauno Palo on yksi Suomen historian tunnetuimmista näyttelijöistä. Yli 40-vuotta miehen kuoleman jälkeen hänen työnsä ja skandaalinsa pohdituttavat kansaa edelleen.
1900-luvun alussa syntyi poika, joka tulisi muuttamaan suomalaista kulttuurikenttää roppakaupalla. Hän kipusi elokuvamaailman huipulle Sörnäisten työväenteatterilta ja valloitti koko kansan sydämet näyttelijäntaidoillaan.
Vaikka ura oli menestyksekäs ja elokuviakin tuli tehtyä yli 60, ei tämä suomalaistähti välttynyt skandaaleilta. Oli kyse sitten ihmissuhteista, päihdeongelmista tai kuohuvasta yksityiselämästä näyttelijä Tauno Palo olisi nimi, jonka liki jokainen suomalainen tunnistaa.
Hämeenlinnasta ”Isolle Kirkolle”
Tauno Brännäs (myöh. Tauno Palo) syntyi Hämeenlinnan hämärään syksyyn 25. lokakuuta vuonna 1908. Hänen perheeseensä kuuluivat isä Lars Petter Brännäs, äiti Olga Andersson sekä kaksi muuta sisarusta Gösta ja Aili. Tauno oli perheen kuopus.
Brännäsin vanhemmat työskentelivät Hämeenlinnassa tupakkatehtaalla mutta vuonna 1912 perhe muutti Helsingin Sörnäisiin. Helsingissä asuminen mahdollisti Palolle ja hänen sisaruksilleen runsasväkisen ja kansainvälisen kasvuympäristön.
Lisäksi hänen kotinsa oli musikaalinen ja Palo sai paljon vaikutteita musiikista hänen äidiltään. Toisin kuin musiikki, koulunkäynti ei juurikaan kiinnostanut nuorukaista. Hän kävi kansakoulua mutta lopetti sen kesken neljännellä luokalla. Koulun sijaan Palo urheili paljon ja innostui siskonsa kanssa myös näyttelemisestä.
Päällisin puolin onnellista lapsuutta tulisi varjostamaan suomessa vuonna 1918 syttynyt sisällissota, josta Palo kertoi nähneensä painajaisia vielä aikuisiälläkin. Kuolleiden ruumiiden ja saksalaissotilaiden näkeminen oman kodin lähettyvillä jätti 9-vuotiaaseen nuorukaiseen traumat, joita hän käsitteli loppuelämänsä.
20-luvun haastavat vuodet
Ennen näyttelijänuraansa nuori Tauno Palo ei tiennyt tarkalleen, mihin hän halusi elämässään suunnata. Koska koulut olivat jääneet kesken, pikkumies hyppäsi työelämään ollessaan vasta 13-vuotias, jolloin hän aloitti pestin puolustusministeriön juoksupoikana.
Muutama vuotta myöhemmin hän siirtyi ministeriön kemialliseen koelaitokseen ja alkoi jopa haaveilla elämänmittaisesta urasta laboratoriossa. Toisin kuitenkin kävi, kun hän sai vuonna 1927 kiinnityksen Sörnäisten Työväen Näyttämön iltanäyttelijänä.
Hän ehti näytellä teatterissa vuoden 1928 toukokuuhun, jolloin teatteri jouduttiin sulkemaan rakennuksen purkamisen takia. Vuosi oli miehelle muutenkin haastava, sillä hänen isoveljensä ura nyrkkeilijänä oli lähtenyt alamäkeen.
Isoveljen tuska päättyi lopulta tämän itsemurhaan vuonna 1928 ja pian tämän jälkeen myös Palon äiti Olga menehtyi. Hänen isänsä kuoli 80-vuotispäivänään muutamia vuosia myöhemmin.
Seuraavana vuonna 1929 Palo astui asepalvelukseen Uudenmaan rykmentin ensimmäiseen komppaniaan. Hän oli armeijassa kolme kuukautta, jonka jälkeen hän suoritti loput asepalveluksestaan tutussa kemianlaitoksessa.
Vuoden palveluksen jälkeen hän kotiutui mutta jatkoi myös töitä laitoksella. Tällöin hän aloitti myös näyttelemisen Helsingin Työväen Teatterilla.
Matka tähtinäyttelijäksi
Vuonna 1932 Palon teatteriura sai lisää vettä myllyyn, kun hänet otettiin näyttelijäksi Suomen Kansallisteatteriin. Silloinen teatterinjohtaja Eino Kalima bongasi hänet Työväen näyttämöllä ja värväsi hänet sitten Kansallisteatteriin.
Siirtymänsä aikaan Tauno Brännäs suomensi nimensä Tauno Paloniemeksi mutta päätti vielä näyttelijäkollega Glory Leppäsen ehdotuksesta lyhentää sukunimen Paloksi. Aluksi Palon roolit olivat melko pieniä, ja hänet nähtiin tukevissa rooleissa muun muassa näytelmissä Anna Liisa, Neiti sekä Nummisuutarit.
Vuonna -38 sai ensimmäisen pääroolinsa näytelmässä Bathseba Saarenmaalla. Tämän jälkeen hän teki jälleen merkittävän roolin laulunäytelmässä Pieni hovikonsertti yhdessä Mary Hannikaisen ja Sointu Kouvon kanssa.
Samaan aikaan hän edisti myös elokuvauraansa. Hänen tunnetuimpiin elokuviinsa kuuluivat muun muassa Vaimoke, Kulkurin valssi, sekä Rosvo-Roope. 30-luvun loppu oli suomalaisessa elokuvassa murrosaikaa, ja tekniikka oli pikkuhiljaa siirtymässä mykkäelokuvista äänielokuviin.
Elokuvauransa aikana Palo teki runsaasti töitä vastanäyttelijänsä Ansa Ikosen kanssa. Vuosien varrella Palo ja Ikonen muodostivatkin erottamattoman parin, joka tarjosi niin elokuvissa kun teatterilavoilla. Kaksikon ensimmäinen yhteinen elokuva oli vuoden 1935 Kaikki Rakastavat.
Vuonna 1939 Palon ura keskeytyi jälleen talvisodan sytyttyä. Sodan aikana Palon tuolloinen vaimo Sylvi ja lapset vietiin evakkoon ja Palo lähti komennukselle Jyväskylään.
Välirauhan aikana vuosina 1940–1941 Palo pääsi palaamaan teatteriin. Kuitenkin jatkosota keskeytti teatteritoiminnan jälleen, joskin Palo pääsi tekemään niin sanottuja viihdytyskiertueita ympäri maata.
Niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin Palo teki mittavasti töitä elokuvapuolella aina vuoteen 1961 asti ja teatterissa 70-luvulle asti. Uransa aikana mies ehti myös äänittää musiikkia ja tehdä uraa laulajana.
Hän teki musiikkia kahdessa jaksossa vuosina 1934–1951 ja 1967–1975, joiden aikana hän levytti huikeat 85 sävellystä. Näistä tunnetuimpia ovat muun muassa Ruusu on punainen, Erotessa sekä Rosvo-Roopen tunnuskappale.
Salasuhteet ja sekava perhe-elämä
Vaikka rakastetutta näyttelijä ansaitsi uransa aikana lempinimen ”Koko Suomen kansan Tauno Palo”, ei hänen julkisuuskuvansa ollut aina kiiltävin. Muun muassa Palon rakkauselämää on puitu niin hänen aktiiviuransa aikana kuin kuolemansa jälkeenkin.
Miehellä oli elämänsä aikana kaksi vaimoa. Ensimmäiseen – Sylvi Sakiin hän tutustui vuonna 1927 ja kuusi vuotta myöhemmin he menivät naimisiin. Pari sai yhdessä myös kaksi lasta, Petteri ja Martti Palon ja näennäisesti näyttelijällä oli täydellinen ydinperhe-asetelma.
Tämä ei kuitenkaan tyydyttänyt Paloa, vaan hän aloitti suhteen näyttelijä Kyllikki Väreen kanssa. 40-luvulla mies hatkahti suhteeseen niin ikään näyttelijäkollegan Kirsti Ortolan kanssa.
Uskottomuuden vuoksi Saki ja Palo olivat avioliitossa loppuajan lähinnä muodollisista syistä, kunnes vuonna 1962 pari erosi virallisesti. Samana vuonna Palo meni naimisiin Ortolan kanssa.
Ortolalla ja Palolla oli myös yhteinen lapsi Jukka-Pekka, joka oli shokeeraavasti syntynyt jo vuonna 1954 Palon ollessa vielä naimisissa entisen vaimonsa kanssa. Ortola ja Palo aloittivat suhteensa tavattuaan Rosvo-Roope elokuvan kuvauksissa vuonna 1949. Jukka-Pekka on mitä ilmeisimmin tuon suhteen tulos.
Aikaisempien suhteiden lisäksi on myös arvuuteltu, oliko Palolla ja näyttelijäpari Ansa Ikosella suhde keskenään. Muun muassa Iltalehti kertoo Palon myöntäneen Hymy-lehdelle suoraan, että oli joskus rakastunut Ikoseen.
”Totta kai on itsestään selvää, että minä ihastuin Ansaan. Kukapa mies ei olisi tehnyt sitä, kuka olisi voinut olla välinpitämätön Ansan viehkeyden edessä? Tietyssä vaiheessa, monet vuodet, olin rakastunutkin häneen,” Palo sanoi Hymyssä vuonna 1972 Iltalehden mukaan.
Ikosen ja Palon suhteen lisäksi on spekuloitu, oliko Palolla Petterin, Martin ja Jukka-Pekan lisäksi myös muita lapsia. Muun muassa rakastajatar Kyllikki Väreen lapsen Esko Salmisen on huhuttu olevan oikeasti Tauno Palon biologinen jälkeläinen eikä Väreen silloisen miehen Unto Salosen lapsi.
Alkoholismi varjosti lasten elämää
Sen lisäksi, että Palo oli uskoton rakkaussuhteissaan, hän teki perheensä – etenkin lapsiensa – elämästä haastavaa päihteidenkäytöllään. Palolle oli kehittynyt 60-luvulla alkoholiongelma, joka vaikutti etenkin hänen ja Ortolan lapsen Jukka-Pekan elämään.
Alkoholi olikin ongelma myös hänen teatteriuransa päätökselle. 70-luvulla Palo sai kenkää Kansallisteatterista, kun hänen päihtymisensä aiheutti hänelle esimerkiksi muistikatkoja kesken esitysten.
Jo pitkään jatkunutta uraa ja sen keskeyttämiseen vaikuttanut alkoholismi vätti kuitenkin syvimmät arvet hänen jälkikasvuunsa.
”Alkoholi oli ollut osa faijan elämää jo 1950-luvulla, ja oireita molempien kovasta dokaamisesta oli ollut jo ennen muuttoa. Faijan sietokyky oli pitkään kova, ehkä kovempi kuin äidin,” Jukka-Pekka Palo kertoo kirjassaan Palo – Jukka-Pekka Palon elämä Seiskan mukaan.
Poika kertoo kuinka niin isä kuin äiti Kirsti Ortola kävivät usein Seurahuoeella illanvietossa. 60-luvulla perhe asui myös taiteilijakoti Lallukassa, jonka vastapäisessä Elite -ravintolassa isä-Palolla oli vakiopöytä.
Jukka-Pekka Palo on myöntänyt myös joutuneensa ottamaan paljon vastuuta jo nuorena. Vaikka hänen äitinsä hakeutuikin myöhemmin AA-vertaistukiryhmään, lapsuuden muistoja on jäänyt sävyttämään perheen vaikeat ajat.
Se oli hurjaa ja hysteeristä elämää. Minuun vanhempieni alkoholismi vaikutti niin, että olin ajoittain ahdistunut ja surullinen. Jouduin ottamaan aikuisen roolin ja kantamaan vastuuta sellaisista asioista, jotka eivät lapselle kuuluneet.”
Loppuelämä ja muisto
Tauno Palo vietti uranjälkeiseistä elämäänsä hiljaiselossa Helsingin Kulosaaressa. Vuonna 1980 miehellä todettiin kurkkusyöpä, joka tulisi lopulta viemään hänen henkensä.
Jukka-Pekka kertoo niin ikään kirjassaan isänsä sairastumisesta. Hänen mukaansa Palo meni lääkäriin kurkkuoireiden ja äänen menetyksen vuoksi, mutta vastaanotolla löytyikin jotain perusflunssaa järkyttävämpää – kasvain.
”Faija sai sädehoitoa ja joutui kamppailemaan elämästään vielä pari vuotta diagnoosin jälkeen. Yhdessä vaiheessa hän lopetti syömisen. Päätöksellään hän halusi ilmoittaa, ettei halua jatkaa elämäänsä,” Jukka-Pekka kertoo.
Palolle asennettiin avanne, jonka kautta häntä pakkoruokintaan. Elämänlaatu oli kuitenkin laskenut sietämättömäksi eikä Palo pystynyt edes puhumaan viimeisen elinvuotensa aikana. Lopulta vuonna 1982 kivulias sairastelu tuli päätökseensä, kun Tauno Palo menehtyi 24. toukokuuta 73 vuoden iässä.
Myös Palon vaimo Kirsi Ortola sairastui myöhemmin imusolmukesyöpään ja kuoli vuonna 1993 ollessaan 69-vuotias.
Tauno Palo sai uransa aikana ja sen jälkeen runsaasti arvostusta näyttelijäntyöstään. Hän sai muun muassa parhaan miespääosan Jussin-palkinnon neljästä elokuvastaan.
Vuonna 1958 hänelle myönnettiin suomalainen kulttuuripalkinto Pro Finlandia -mitali. Lisäksi hän sai Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon elämäntyöstään vuonna 1981.
Palosta on tehty kuusi dokumenttielokuvaa ja hänestä on kirjoitettu niin omaelämäkerta kuin muutama muu kirja, kuten Kaikkien aikojen Tauno Palo (Nevalainen, 2007) sekä Tauno Palo (Meri, 2008). Hänelle on lisäksi nimetty puisto Helsingissä ja vuonna 2004 Yle valitsi hänet yhdeksi Suurista suomalaisista.
Tauno Palo on kenties Suomalaisen elokuvan merkittävin näyttelijä ja ansioitunut teatterialan ammattilainen. Vaikka hän koki uransa aikana ja sen jälkeen kohuja ja skandaaleja on hän silti jäänyt ihmisten mieleen ”Koko Suomen kansan Tauno Palona”.
Oli kyse sitten Rosvo-Roope -elokuvasta tai Ruusu on punainen -kappaleesta, Tauno Palon kädenjälki koskettaa suomalaisia läpi sukupolvien.
LUE MYÖS:
