
Riku Nieminen julkaisi maanantai-iltana sosiaalisessa mediassa yllättävän ilouutisen, jossa hän kertoo perheensä kasvaneen vastikään. Niemisen perheeseen on syntynyt kaksoset.
Suosikkinäyttelijä Riku Nieminen, 38, paljasti maanantai-iltana Instagramissa iloisen perheuutisen ja kertoo saaneensa kaksoset. Nieminen paljasti iloisen perheuutisen julkaisemalla kuvan kahdesta pienestä vauvasta.
Mukaan hän on kirjoittanut paljonpuhuvan ja koskettavan viestin:
– Yöunet menee, rakkautta tulee!
Päivityksen lisäksi hän julkaisi toisen kuvan itsestään vauvojen kanssa Instagramin tarinat-osiossa, jossa julkaistut kuvat ovat näkyvissä 24 tuntia julkaisusta. Näyttelijä ei missään ole kommentoinut tarkemmin sitä, milloin lapset ovat syntyneet.
Iloinen ja yllättävä perheuutinen on otettu ilolla vastaan seuraajien ja kollegoiden parissa. Julkaisun kommenttikenttä on täyttynyt sydämellisistä onnentoivotuksista perheelle.
– Voi, miten ihanaa, onnea! Krista Kosonen iloitsee.
– Niin paljon onnea! Ihanat pienet, Hanna Kinnunen puolestaan onnittelee.
Riku Niemisellä on entuudestaan kaksi lasta ex-puolisonsa näyttelijä Annika Poijärven kanssa. Nieminen on ollut vuodesta 2023 asti naimisissa nykyisen puolisonsa kanssa, joka ei ole julkisuudenhenkilö.
Näin ollen puoliso on myös esiintynyt Niemisen päivityksissä sosiaalisessa mediassa vain harvoin.
Ihania uutisia! Lähetetään isot onnittelut koko perheelle!
LUE MYÖS:
- Jasmin Voutilaisen äiti avautuu tyttärensä kuolemasta podcastissa
- Kirsi Alm-Siiran nostalginen kuva paljasti missimenneisyyden