Remppa vai muutto Suomi: Tero Pennasen valitsema väri saa perheen hämilleen – ”Pienoinen shokki”

Helsinkiläisperhe yllättyy toden teolla nähdessään, mitä heidän kodilleen on tehty Remppa vai muutto Suomi -ohjelman uusimmassa jaksossa. Sisustusarkkitehti Tero Pennasen ratkaisu saa omistajan hämilleen.
– Punainen väri oli varmaan pienoinen shokki, perheenäiti toteaa televisiossa.

Varo juonipaljastuksia!

Helsinkiläinen Jennifer perheineen kokee Remppa vai muutto Suomi -ohjelman kuudennessa jaksossa melkoisen yllätyksen, nähtyään Helsingin Vartiokylässä sijaitsevan kotinsa muutoksen kauden 6. jaksossa, joka esitetään 12. lokakuuta.

Perhe on asunut 162-neliöisessä paritalon puolikkaassa vuodesta 2015 lähtien. Vuosien myötä perheen kasvaessa kodin tilaratkaisut eivät kuitenkaan enää ole toimineet samalla tavalla.

Sisustusarkkitehti Tero Pennanen saa remonttibudjetiksi 80 000 euroa, joilla toivotaan muutosta etenkin keittiöön, kodinhoitohuoneeseen sekä vaatehuoltoon. Haaveissa olisi myös saunan ja kylpyhuoneen uudistus.

– Yksi mikä on ollut alusta lähtien on toi keittiö. Se ei ole jotenkin käytännöllinen, että on aika vähän työskentely tilaa. Toki toi eteinen ja kodinhoitohuone. Eteisessä on aika vähän kaappitilaa ja kun harrastuksia on ja kenkiä on ja tavaroita, niin tuntuu, että ne on aina levällään tossa, Jennifer kuvailee perheen tilannetta.

remppa vai muutto suomi
Eteinen ennen remonttia… Kuvat: Nelonen / Remppa vai muutto Suomi

Lopputulos shokeeraa

Remontissa päädytään keskittymään ensimmäisenä mainittuihin ongelmakohtiin, sillä budjetti ei riitä saunan ja kylpyhuoneen uudistamiseen. Työn tiimellyksessä lähes koko asunnon alakerta saa uuden ilmeen, joka näkyy heti eteiseen astuessa.

Eteisen seinät on maalattu punaisen sävyllä ja samainen värimaailma jatkuu myös alakerran vessassa.

– Mi-mitäh, perheen tytär äimistelee astuessaan ensimmäisenä sisään uudistetun kodin eteiseen.

remppa vai muutto suomi
Ja remontoitu eteinen. Kuvat: Nelonen / Remppa vai muutto Suomi

Seinältä poistettu ovi on luonut pienen käytävän, josta on nyt kulku kodinhoitohuoneeseen ja kylpyhuoneeseen. Avaruuden tuntu onkin mieleen, mutta itse värimaailma lyö Jenniferin ällikällä ja hän kuvailee näkyä pieneksi ”shokiksi”.

– Punainen väri oli varmaan pienoinen shokki. Ei olisi ollut sellainen, mitä oltaisiin, tai mitä mä olisin ainakaan valinnut. Et säkään olis valinnut, hän sanoo siskolleen Annukalle.

– En, en. Enkä olisi valinnut sinulle sitä. Ehkä se vessan punainen varsinkin vielä, niin se pisti silmään eniten, sisko toteaa.

”En olisi uskaltanut valita”

Värimaailma yllättää myös kodinhoitohuoneessa, jossa on käytetty pastellinsävyisiä kalusteita ja tummaa tapettia. Tämäkään yhdistelmä ei olisi tullut Jenniferille itselleen mieleen, sisko veikkaa.

– Varsinkaan tapettia en olisi uskaltanut valita, Jennifer sanoo.

remppa vai muutto suomi
Remontoitu kodinhoitohuone. Kuvat: Nelonen / Remppa vai muutto Suomi

Ensimmäisenä nähtyjen tilojen muutokset saavatkin asukkaat jo hieman pelkäämään sitä, mitä keittiön ja olohuoneen puolella on saatu aikaan. Lopputulos on kuitenkin mieleinen.

– Eteisen ja kodinhoitohuoneen jälkeen jännitti tosi paljon tulla katsomaan keittiötä ja olohuonetta. Kun näki keittiön, niin meni tunteisiin, hän kuvailee tyytyväisenä kameroille.

Remppa vai muutto Suomi maanantaisin Nelosella kello 20.00 alkaen.

Newsner pyrkii uskottavaan ja monipuoliseen raportointiin. Ilmoita asiavirheistä täällä.

 

Lue lisää aiheesta...