
Ikonisesta televisiosarjasta muistettu arvostettu näyttelijä Patricia Routledge on kuollut 96-vuotiaana.
Rakastettu näyttelijä Patricia Routledge on kuollut. Erityisesti Pokka pitää -sarjan Hyacinth Bucketin roolihahmostaan tunnettu tähti oli kuollessaan 96-vuotias, kertoo brittilehti The Guardian.
Vuonna 1929 syntynyt Routledge vietti viime vuodet hiljaiseloa esiintyen vain harvoissa ja valituissa haastatteluissa. Routledge aloitti menestyksekkään uransa näyttelijänä teatterissa ja musikaaleissa jo vuonna 1952.
Hän esiintyi ensimmäisen kerran Broadwaylla vuonna 1966 voittaen lopulta sekä Tony että Olivier -palkinnot esiintymisestään lavalla. Arvostettu näyttelijä tekikin pitkän ja mittavan uran juuri teatterin sekä musikaalien puolella. Siitä huolimatta suuri yleisö tuntee hänet kenties parhaiten juuri Pokka pitää -komediasarjasta.
Hyacinth Bucket ja Pokka pitää
Pokka pitää -sarjan kuvausten alkaessa Routledge oli jo menestynyt ja kokenut 61-vuotias tähtinäyttelijä. Sarjan ensimmäinen esitys nähtiin Britanniassa jo vuonna 1995 ja Suomessa sitä esitti 1990-luvun lopulla Ylen TV1, jonka jälkeen sitä on nähty uusintoina niin Ylen kanavilla kuin MTV:llä.
Valtavaan suosioon noussut sarja toi Routledgelle jo toisella kaudellaan vuonna 1996 suuren kunnianosoituksen, kun hänet valittiin koko Iso-Britannian suosituimmaksi televisionäyttelijäksi.

Kulttisuosioon nousseessa sarjassa Routledge näyttelijä turhan tärkeää keskiluokkaista Hyacinth Bucketia, joka piti itseään parempana kuin tuttavansa. Tästä seurasi tietysti monenlaisia huvittavia kahnauksia niin naapureiden kuin sukulaistenkin kanssa.
Vuonna 2017 Routledge sai vielä suuremman kunnianosoituksen, kun hän sai hovilta nimityksen brittiläisen imperiumin ritarikunnan ritarikomentajaksi (DBE) ja sen tuoman arvonimen Dame.
Routledge vietti elämänsä viimeiset vuodet asuen Chichesterin kaupungissa West Sussexissa. Hän ei koskaan mennyt naimisiin tai saanut omia lapsia.
Todella surullinen uutinen. Patricia Routledge oli oikea tähti, jonka roolisuoritukset olivat upeaa seurattavaa. Moni ei tule ikinä unohtamaan Hyactinth Bucketin huvittavia sutkautuksia…
Lepää rauhassa, Patricia Routledge.
LUE MYÖS:
- Tältä Pokka pitää -tähti Patricia Routledge näyttää nykyään
- Pokka pitää -tähti Mary Millarin traaginen kohtalo
- Patricia Routledge sai kuningas Charlesilta salaisen viestin