Pikku kakkosen Eila-mummina tunnettu Eila Roine on kuollut 94-vuotiaana. Naista on muisteltu ympäri Suomea.
Näyttelijälegenda ja teatterineuvos Eila Roine on kuollut 8. joulukuuta 94-vuotiaana. Roine kuoli Tampereella, jossa hän asui hoivakodissa viimeisimpien vuosiensa ajan.
Eila Roineen poika, teatterinjohtaja Janne Auvinen kertoo muun muassa Ilta-Sanomille äitinsä nukkuneen pois rauhallisesti omassa vuoteessaan.
– Hän oli saattohoidossa viimeisen viikon. Veljeni näki hänet eilen ja minä toissa päivänä. Loppuun asti hän oli tajuissaan, Auvnen sanoo lehdelle.
Eila Roine eli pitkän ja monipuolisen elämän. Hän täytti juuri ennen kuolemaansa kunnioitettavat 94-vuotta syntymäpäivänään 24. marraskuuta. Auvisen mukaan perhe on kiitollinen siitä, että he saivat viettää näinkin pitkään äitinsä kanssa.
– Hän eli pitkän ja rikkaan elämän. Kauan saimme pitää hänet. Tämä on elämän väistämättömyyksiä. Olisi itsekästä ajatella toisin kuin hän, että kyllä tämä nyt jo riittää. Hän on muistojen avaruudessa, poika kuvailee IS:lle.
Lapsuus ja näyttelemisen alku
Roine syntyi vuonna 1931 Turussa äidilleen Sylvi Rauniolle ja isälleen Eero Roineelle. Eila oli lapsista vanhin ja hänen jälkeensä vanhemmat saivat vielä kolme lasta Olavi, Liisa ja Esko Roineen.
Koko perhe toimi tavalla tai toisella teatterin ja näyttelemisen parissa ja myös Eilan vanhemmat tapasivat aikanaan Turun Työväenteatterilla. Eilan lisäksi Liisasta ja Eskosta tuli niin ikään näyttelijöitä.
Eilan ollessa alle kouluikäinen hänen perheensä muutti Turusta Tampereelle, kun Eero Roine sai kiinnityksen Tampereen työväenteatteriin. Pian muuton jälkeen myös Eila liittyi teatteriin. Nuori tyttö esiintyi eri teatterituotannoissa lapsuudessaan myös läpi Talvisodan ja toisen maailmansodan koettelemusten.
Vuonna 1949 Eila Roine sai päättötodistuksen Tampereen tyttölyseosta ja jatkoi näyttelijän oppeihin näyttelykursseilla. 40-luvun lopussa nuori nainen sai paikallisteatterissa pieniä rooleja.
Vuonna 1951 Roine halusi hakea Suomen Teatterikouluun mutta teatterijohtaja halusi pitää hänet Tampereella. Näin Roine sai näyttelijänharjoittelijan paikan Tampereen Työväenteatterista, jonka aikana hän näytteli muun muassa ensimmäisen elokuvaroolinsa elokuvassa Pitkäjärveläiset.
Muita kyseisen ajan merkittäviä rooleja olivat Aavesonatti -draaman Maitotyttö-rooli sekä Pirkon Rooli Minna Canthin murhenäytelmä Anna-Liisassa.
Harjoittelijasta ammattilaiseksi
Vuonna 1951 Roine kiinnitettiin osaksi Tampereen Työväenteatterin ammattikaartia, joskin hän aluksi näytteli vielä sivurooleja muun muassa näytelmissä Adalmiinan Helmi, Entäs nyt, Niskavuori? sekä Kirsikkapuisto.
50-luvulla teatteri teki myös kesäkiertuieta, jolloin Roine tapasi tulevan puolisonsa Vili Auvisen.
Vuonna 1957 Roine teki läpimurron Jalmari Finnen näytelmässä Suutarin tyttäret Maijan roolissa. Näytelmässä oli mukana myös näyttelijät Ossi Kortila ja Veijo Pasanen, joiden kanssa nainen teki myös myöhemmin töitä menestyksekkäästi läpi 50-luvun lopun.
Vuoden 1960 kesällä Roine teki vierailevaa roolia Turun Samppalinnan teatterissa Kulervo-näytelmässä. Vaikka 60-luvun alku oli naisen uralla hiljaista pääsi hän näyttelemään muun muassa Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisen ja toisen osan dramatisoinnissa sekä William Shakespearen Macbethissa Työväen teatterissa.
60-luvulla hänet nähtiin myös muun muassa Minna Canthin Työmiehen vaimo -näytelmässä.
70- ja 80-luvuilla Roineen huippurooleja olivat muun muassa rooli musiikkinäytelmässä Tukkijoella sekä Täällä Pohjantäheden alla trilogian viimeinen osa. Hän näytteli myös yllätysmenestys Piafissa ja teki muutoin sivurooleja lukuisissa näytelmissä.
Roine teki myös arvostettua työtä Myrskuluodon Maijassa pääroolissa, kun hän paikkasi edellisen näyttelijän tämän menehdyttyä vuonna 1993. Naisen viimeiseksi teatterirooliksi ennen eläköitymistään Työväen teatterista jäi Solveigin laulu vuonna 1994. Tällöin hän oli työskennellyt teatterilla huikeat 45-vuotta.
Tämän jälkeen Roine tosin nähtiin vierailevana tähtenä eri teattereissa. Hänen puolisonsa kuoli vuonna 1996. Pariskunnalla on kaksi lasta mutta kolmas, poika Tommi Petteri menehtyi ollessaan vauva.
Televisio, elokuva ja Pikku Kakkonen
Monelle nuorelle aikuiselle Eila Roine on ensisijaisesti tuttu televisiosta, etenkin Pikku Kakkosesta. Nainen aloitti ohjelman juontajana vuonna 1996, ja esiintyi ohjelmassa omana itsenään. Eila-mummi onkin hahmo, josta on monella 90-luvulla varttuneella suomalaisella lämpimät muistot. Eila toimi Pikku Kakkosen juontajana vuoteen 2013 saakka.
Nainen ehti urallaan tehdä myös muita televisiotöitä. Ennen Pikku Kakkosta hänet nähtiin 60-luvulla esimerkiksi Heikki ja Kaija -ohjelmassa. 70-luvulla hän työskenteli Rintamäkeläiset -ohjelmassa.
Eila Roine näytteli urallaan myös elokuvissa, muun muassa Hullu kesä, Juoksuhaudantie, Tie pohjoiseen, Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu sekä 70 on vain numero.
Muisto ja perintö
Eila Roine palkittiin urallaan useamman kerran. Hän sai muun muassa Tampereen kaupungilta taidemitalin ja kultaisen ansiomerkin, ja ansiomerkkejä myös Hämeestä sekä Suomen teatterijärjestöiltä.
Vuonna 1995 naiselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke sekä teatterineuvoksen arvonimi. Vuonna 2006 tasavallan presidentti myönsi hänelle Pro Finlandia -mitalin. Vuonna 2018 Roine palkittiin elämäntyöstään Venlalla ja hänet kutsuttiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi.
Roine muistetaan paitsi Eila-mummina mutta myös rautaisena tekijänä, joka antoi paljon suomalaiselle teatterille ja taiteelle. Häntä jäävät muistamaan muun muassa poikansa ohjaaja-näyttelijä Tommi Auvinen ja valo- ja äänisuunnittelija Janne Auvinen.
Muun muassa Tampereen työväenteatteri sekä Pikku Kakkosen tuotantotiimi ovat muistelleet naista sosiaalisessa mediassa.
”Muistamme lämmöllä kuvaushetkiä Eilan kanssa studiossa. Eila oli juontaja, joka ei kirjoittanut käsikirjoituksia etukäteen, vaan suunnitteli, mistä aikoo kertoa ja jutteli sitten suoraan kameralle. Näin katsojalapselle välittyi aito tunne läsnäolosta ja vahva tunneside Eilaan,” Pikku Kakkosen Instagram-päivityksessä kerrotaan.
Kiitos Eila-mummille kaikesta siitä, mitä teit suomalaiselle teatterille, kulttuurille ja taiteelle, sekä lämmin osanotto legendan omaisille.
LUE MYÖS:
