Prinssi Harry pilkkasi Donald Trumpia televisiossa

Prinssi Harry ja Donald Trump eivät ole olleet parhaissa väleissä keskenään, kun katsotaan sitä, miten he toisistaan puhuvat. Prinssin osallistuttua keskiviikkona Stephen Colbertin keskusteluohjelmaan kävi selväksi, ettei parannusta ole ainakaan heti tapahtumassa. Harry nimittäin pilkkasi Trumpia televisiossa.

Jätettyään kuninkaallisen perheen ja vietettyään hetken aikaa Kanadassa, prinssi Harry ja Meghan Markle asettuivat perheensä kanssa asumaan Montecitoon Kaliforniaan. Prinssi on sanonut, ettei hänellä ole aikomuksia hankkia Yhdysvaltain kansalaisuutta, vaikka presidentti Donald Trump onkin uhannut häntä karkotuksella.

Konservatiivinen ajatushautomo The Heritage Foundation haastoi Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön (DHS) oikeuteen vuonna 2023 päästäkseen käsiksi prinssin maahantulotietoihin. Tuolloin viisumia täyttäessään hakijan piti kertoa, onko hän koskaan käyttänyt huumeita, mikä voisi johtaa hakemuksen hylkäämiseen.

Paljastuskirjassaan Varamies (Spare), Harry kertoi aiemmista kokemuksistaan erilaisten huumeiden ja psykedeelien, kuten kokaiinin, marihuanan sekä sienten kanssa. Prinssi myönsi valehdelleensa nuorempana kokaiinin käytöstään. Hän perusteli huumekokeilujaan äitinsä prinsessa Dianan kuoleman jättämällä taakalla.

Syyskuussa 2024 kuitenkin tuli päätös, että Harryn visa-hakemus jäisi yksityiseksi. Tästäkin huolimatta presidentti Trump ilmoitti, että hän voisi karkottaa prinssin, jos tämä todella oli valehdellut huumeiden käyttöön liittyvästä taustastaan.

– Meidän pitää katsoa, jos he löytävät jotain tietoa huumeista. Jos hän on valehdellut, heidän on tartuttava kuuluviin tekoihin, Trump ilmoitti maaliskuussa 2024.

Harry pilkkasi Donald Trumpia televisiossa

Aiemmin alkuvuodesta 2024 Trump ilmoitti, ettei hän ”suojelisi” prinssi Harrya, mikäli voittaisi myöhemmin samana vuonna järjestetyt presidentin vaalit.

– Minä en auttaisi häntä. Hän petti kuningattaren. Sitä ei voi antaa anteeksi. Hän olisi omillaan, jos minä saisin päättää, Trump latasi Express -lehdelle lisäten, että uskoi kuninkaallisen perheen ollen ”liian hellävarainen” Harrya kohtaan tämän tekojen jälkeen.

Prinssi Harry ei ole juurikaan puhunut julkisesti ajatuksistaan Trumpiin liittyen tämän toisen presidenttikauden aikana. Keskiviikkona 3. joulukuuta hän kuitenkin iski nasevan piikin Trumpille vieraillessaan The Late Show with Stephen Colbert -ohjelmassa.

Colbert ja Harry esittivät ohjelmassa sketsin, jossa Harry näytteli itseään ja esitti olevansa koe-esiintymisessä jouluelokuvista pilaa tekevään näytelmään, jossa ”piparkakkuprinssi pelastaa joulun Nebraskassa”. Harry naureskeli ohjelmassa sille, kuinka ”pakkomielteisiä” yhdysvaltalaiset tuntuvat olevan kuninkaallisten suhteen.

”Minä kuulin teidän jo valinneen kuninkaan”

Ohjelmassa Harry viittasi melko selvästä myös ”No Kings” -protesteihin, joissa ihmiset kritisoivat sankoin joukoin Trumpin autoritääristä politiikkaa. Prinssi totesi pilke silmäkulmassa Yhdysvaltojen jo ”valinneen itselleen kuninkaan”.

– Ihmiset, se on Wales Sussexin prinssi Henry Charles Albert David. Mitä ihmettä sinä täällä teet, Colbert kysyi prinssiltä kaksikon sketsin alussa.

Kun Harry vitsaili amerikkalaisten pakkomielteestä kuninkaallisiin liittyen, juontaja esitti vastalauseen sanoen, ettei usko sen pitävän paikkaansa. Tähän Harry vastasi nasevalla tavalla, jota moni pitää nyt suorana piikkinä Trumpille.

– Ai niinkö? Minä kuulin teidän jo valinneen kuninkaan, Harry totesi viitaten Trumpiin presidenttinä ja saaden yleisöltä vastaukseksi buuauksia.

Luuletko Harryn vielä jonain päivänä voivan palata takaisin Englantiin ja osaksi kuninkaallista perhettä? Kerro oma mielipiteesi Facebookin kommenteissa!

LUE LISÄÄ: