Uudet kuvat Ruotsin prinsessa Estellestä edustamassa yhdessä vanhempiensa kanssa ovat herättäneet paljon keskustelua. Kruununprinsessa Victoria, prinssi Daniel ja Estelle olivat yhdessä alkuviikosta metsäretkellä juhlimassa jokaisenoikeuksia.
Yksityiskohta uusissa kuvissa on nyt kuitenkin saanut monet hämmästelemään pikkuprinsessan tilannetta.
Ruotsin prinsessa Estelle, 14, osallistui tällä viikolla harvinaisella tavalla edustustehtäviin yhdessä vanhempiensa kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin kanssa.
Perhe oli maanantaina Nackan luonnonsuojelualueella järjestetyssä tapahtumassa, jossa juhlistettiin Ruotsin jokaisenoikeuksia (Allemansrätten). Kyse on samanlaisista oikeuksista kuin meillä Suomessa, joiden myötä jokaisella on oikeus kulkea luonnossa ja nauttia siitä muita kunnioittaen.
Victoria ja Daniel olivat yhdessä Estellen kanssa mukana teemapäivän vaelluksella, josta hovi julkaisi kuvia virallisella Instagram-tilillään. Kuvissa näkyy perheen lisäksi myös monia muita innokkaita vaeltajia, jotka olivat juhlimassa päivää.
Sarjan viimeisin otos on kuitenkin herättänyt nyt paljon huomiota ja kiinnostusta ihmisten keskuudessa, sillä siinä seisovat vierekkäin prinssi Daniel ja prinsessa Estelle.
Prinsessa Estellen pituus ällistyttää
Kuvasarjan kolmas otos on leikattu läheltä ja siinä Daniel sekä Estelle katselevat sivuun hymy kasvoillaan. Moni seuraaja on kuitenkin pannut merkille hämmentävän yksityiskohdan: Estelle näyttää kuvassa yhtä pitkältä kuin isänsä.
– Onko se vain kameran kuvakulma, vai onko prinsessa Estelle oikeasti jo yhtä pitkä kuin prinssi Daniel, eräs kommentoija hämmästelee.
Pituuden lisäksi moni on nostanut esiin myös sen, kuinka paljon enemmän Estelle näyttää äidiltään Victorialta päivä päivältä.
– Tässä oli pakko katsoa kahdesti varmistaakseen, oliko kuvassa kruununprinsessa Victoria vai prinsessa Estelle, yksi seuraaja kirjoittaa.
Retkeltä julkaistut muut kuvat paljastavat todella, että Estelle on pyrähtänyt pituuskasvussa viime aikoina. Svensk Dam -lehden mukaan prinsessa on jo yhtä pitkä – tai jopa pidempi – kuin äitinsä. Kruununprinsessa Victorian pituudeksi on aiemmin arveltu kuvien perusteella mediassa noin 172 senttiä, joka kerrotaan myös IMdB -sivulla.
Prinsessa Estellen virallisesta pituudesta ei ole kerrottu tarkkoja tietoja, mikä on ymmärrettävää, sillä teini-ikäisenä hän kasvaa edelleen paljon pituutta.

Estelle yllätti kaikki isoäitinsä juhlakonsertissa
Äidin ja tyttären yhdennäköisyys ja pituus ovatkin saaneet monet hieraisemaan silmiään katsellessaan kuvia. Estelle käänsi katseita myös aiemmin tänä kesänä, kun hänet nähtiin paikalla isoäitinsä kuningatar Silvian juhlakonsertissa.
Tuolloin 14-vuotias Estelle oli pukeutunut hyvin aikuismaiseen tapaan ja hänen jalassaan nähtiin korkokengät, jotka poikkesivat paljon hänellä aiemmin nähdyistä tennareista.
Estelle oli pukeutunut konserttiin myös tavalla, jota pidettiin kunnianosoituksena hänen omalle äidilleen. Estellen yllä oli samanlainen ja samanvärinen mekko, jota kruununprinsessa Victoria oli käyttänyt vuonna 1996.
Lue myös: