Prinsessa Catherinelta erikoinen paljastus syöpähoidoista

Kate Middleton – eli prinsessa Catherine – jakoi harvinaislaatuisella tavalla uutta tietoa taistelustaan syövän kanssa ja paljasti turvautuneensa varsin erikoiseen hoitomuotoon.

Englannin kuninkaallisessa perheessä on riittänyt viime vuosien aikana vaikeita hetkiä, jotka ovat koetelleet monia hovin jäsenistä. Syöpädiagnoosinsa ja hoitojensa takia pitkään parrasvaloista poissa pysytellyt prinsessa Catherine jakoi alkuvuodesta iloisia uutisia, kun hän kertoi hoitojen tepsineen ja syöpänsä olevan remissiossa.

Hovi on pysytellyt hiljaisena prinsessan sairauden ajan, eikä tämän tilanteesta ole kerrottu tarkempia yksityiskohtia saatikka sitä, mistä syövästä prinsessa kärsi. Edustustehtäviin jälleen palannut prinsessa vieraili hiljattain heinäkuun alussa Colchesterin sairaalassa, jossa hän puhui hyvin avoimesti matkastaan sekä syöpähoidoistaan.

The Telegraph ja People -lehtien mukaan prinsessa kertoi nyt harvinaisella tavalla myös yksityiskohtaisempia asioita hoidoistaan ja paljasti turvautuneensa hoitoon, jota hänelle käytettiin myös ensimmäisen raskautensa aikana.

Kyse on akupunktiosta, jota sovelletaan Terveyskirjaston mukaan useimmiten kipujen lievitykseen. Virallisten tutkimustulosten mukaan akupunktion teho vastaa kuitenkin lumehoitoa tai on vain vähän sitä tehokkaampaa.

– Mikä vaikuttaisi todella upealta on se, miten lähestymistapa hoitoihin on hyvin henkilökohtainen. Se mikä toimii jollekin toiselle, esimerkiksi akupunktio tai jokin muu, ei välttämättä auta toista, prinsessa kertoi kokemuksistaan sairaalassa.

Prinsessa Catherine pääsi vierailemaan sairaalan puutarhassa.
Kuva: AOP (Stefan Rousseau-PA/POOL supplied)

Hän oli Daily Mailin mukaan kokeillut akupunktiohoitoja aiemmin ensimmäisen raskautensa aikana kärsittyään pahasta raskauspahoinvoinnista. Prinsessa Catherine paljasti heinäkuun alussa tekemänsä vierailun aikana myös sen, miten raskaat syöpähoidot olivat häneen vaikuttaneet ja kuinka toipuminen vaati veronsa.

– Sitä vetää ylleen rohkean ilmeen ja yrittää pysyä rauhallisena hoitojen läpi. Hoitojen päätyttyä ajattelet: ”Voin jatkaa eteenpäin, palata normaaliin”, mutta oikeasti sitä seuraava jakso on hyvin, hyvin vaikea, Catherine kertoi ja myönsi, ettei kykene vieläkään arjessaan toimimaan ”normaalisti”.

– Et ole välttämättä enää lääkärien hoidettavana, mutta et kykene toimimaan normaalisti kotona sillä tavalla, johon voit olla tottunut, hän paljasti.

Prinsessa Catherine avoimena syövästä

Syöpädiagnoosia hän kuvaili ”elämän mullistavaksi” kokemukseksi sekä potilaalle itselleen että tämän perheelle sanoen, että sitä seuraava aika on todellista vuoristorataa henkisen hyvinvoinnin kannalta.

– Sinun on löydettävä ”uusi normaalisi” ja se vie aikaa… ja se on vuoristorataa, eikä se ole tasaista, niin kuin voisit odottaa. Totuus on kuitenkin se, että joudut käymään läpi todella raskaita aikoja, prinsessa sanoi.

Catherinen syöpädiagnoosi paljastui alkuvuodesta 2024, kun hänelle tehtiin alavatsan operaatio, jonka yhdessä syöpä löydettiin. Tuon jälkeen prinsessa vetäytyi julkisuudesta ja hänellä aloitettiin hoidot.
Syyskuussa 2024 hän paljasti harvinaisessa henkilökohtaisessa ulostulossa hoitojensa päättyneen ja tammikuussa 2025 saatiin kuulla, että syöpä oli remissiossa.

Mitä ajatuksia Catherinen paljastus hoidoista sinussa herättää? Kerro se meille Facebookin kommenttiosiossa!

LUE MYÖS: