Laulaja Pete Parkkonen ja viulisti Linda Lampenius hurmasivat UMK-fanit tuoreella kisakappaleellaan.
On jälleen se aika vuodesta, kun joukko lahjakkaita suomalaisartisteja ottaa mittaa toisistaan Uuden Musiikin Kilpailussa. UMK:n voittaja edustaa Suomea tulevan kevään Euroviisuissa – on siis selvää, että panokset ovat kovat.
Tällä kertaa mukana on kattaus tuoreempia artisteja kuin kovan luokan muusikoita. Kaki heistä on yhteisen kappaleen esittävät laulaja Pete Parkkonen ja viulisti Linda Lampenius.
Uuden musiikin Kilpailun kappaleet julkaistaan aina yksi kerrallaan reilun viikon aikana. Tänään oli Parkkosen ja Lampeniuksen kappaleen vuoro.
Vasta muutaman tunnin jälkeen julkaisusta se saanut selvän reaktion – tässä kappaleessa on fanien mielestä voittaja-ainesta.
”Voittaja-ainesta”
Keskiyöllä 16. tammikuuta julkaistu Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen yhteinen Liekinheitin -kappale on ehtinyt muutamassa tunnissa villitä niin kansainvälisen kuin kotimaisen yleisön.
Kappale julkaistiin niin UMK:n esittävän Ylen suoratoistopalvelu Areenassa kuin videopalvelu YouTubessa. Jälkimmäinen on tavoittanut jo kymmeniä tuhansia kuuntelijoita ja se näkyy myös kommenttikentässä.
Valtaosa kuuntelijoista on selkeästi vakuuttunut Parkkosen ja Lampeniuksen energisestä pop-henkisestä esityksestä. Etenkin Lampeniuksen viulunsoitto on saanut kiitosta Euroviisu- ja UMK-faneilta.
”Viulu tässä kappaleessa on täydellinen. Se tuo draamaa biisiin,” eräs fani kirjoittaa.
”Kontrasti Peten äänen ja viulunsoiton välillä on uskomaton,” toinen kuvailee.
Moni kommentoijista vannoo myös juuri nähneensä paitsi UMK:n mutta myös Euroviisujen voittajakappaleen.
”Vähän tuntuu siltä, että nyt kuulin viisujen voittajan” yksi kommentoija kirjoittaa innostuneesti.
”Tässä on kyllä voittaja-ainesta todellakin! Tässä on kaikki mahdolliset mausteet lisätty biisiin ja tämä tarjoaa pikkuhiljaa kytevän kipinän, joka pikkuhiljaa syttyy roihuun ja räjähtää lopuksi!” toinen analysoi.
”Kappaleen loppu on aivan hullu! Putosin melkein tuoliltani,” kolmas kuvailee.
Kiitosta ulkomailta
Parkosen ja Lampeniuksen veto on tavoittanut myös kansainvälisten musiikkifanien huomion. Kappaletta hehkuttaa kommenteissa niin Belgian, Italian, Kreikan kuin Serbian kansalaisia.
”Voimmeko vihdoin antaa Suomen voittaa Euroviisut? Ystävällisin terveisin, italialainen katsoja,” eräs kansainvälinen fani sanoo.
”Vau, tämä on mestariteos! Terveiset Kreikasta,” toinen hehkuttaa.
Videosta on ehditty tehdä jo lukuisia reaktiovideoita, ja kappaleeseen ovat reagoineet muun muassa virolainen, brittiläinen, irlantilainen ja hollantilainen YouTubettaja.
Esimerkiksi irlantilainen tubettaja ESC Tom luonnehti kappaletta ”vaikuttavaksi”, ”muistettavaksi” ja ”Euroviisuihin sopivaksi”.
Parkosen ja Lampeniuksen lisäksi kilpailussa nähdään kuusi muuta esitystä. Tällä hetkellä Liekinheitin -kappaleen lisäksi kuunneltavissa on Etan biisi Million Dollar Smile. Loput kappaleista julkaistaan tulevan viikon aikana.
Voit kuunnella Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen kappaleen yllä olevasta videosta tai tästä linkistä.
LUE MYÖS: