Näin paljon Sara Parikalle maksetaan yhdestä somejulkaisusta

Sara Parikka kertoo Sijoituskästi-podcastissa rehellisesti tuloistaan sosiaalisen median vaikuttajana ja paljastaa samalla, paljonko hänelle maksetaan yhdestä julkaisusta.

Sara Parikka, 35, tuli alun perin suomalaisille tutuksi näyttelijänä muun maussa Salatut elämät -sarjasta. Nykyisin sosiaalisen median vaikuttajana työskentelevä Parikka on raottanut salaisuuksien verho, kun hän puhui tuloistaan Sijoituskästi-podcastissa.

Useamman vuoden ajan yli 500 000 euroa vuodessa yrityksensä kautta tienannut Parikka kertoo haastattelussa, että suurin osa liikevaihdosta tulee kaupallisista yhteistöistä Instagramissa. Yrityksessä on mukana myös hänen miehensä, näyttelijä Mikko Parikka.

Heti jakson alussa Parikalta kysytään kannattaako ryhtyä näyttelijäksi vai sisällöntuottajaksi, jos haluaa tienata hyvin:

– Ehdottomasti sisällöntuottajaksi, Parikka naurahtaa.

Parikka perustelee vastaustaan sillä, että näyttelijänä työt ovat kiven alla, kun taas sisällöntuottajana mahdollisuuksia on enemmän. Yrityksensä tuloista isoin osa tulee Instagramista, jonka lisäksi tuloja tulee myös podcastista, media-alan töistä sekä kirjoista, joita hän kirjoittanut muutamia.

Näin paljon Sara Parikalle maksetaan yhdestä julkaisusta

Vuosien varrella Parikka kertoo myös kieltäytyneensä muutamista kaupallisista yhteistyötarjouksista, joista olisi maksettu vuosittain ”kymmeniätuhansia euroja”. Nykyisin hän tekee enemmän kampanjakokonaisuuksia, eikä yksittäisiä kaupallisia yhteistöitä.

– Mä en ole nyt vuosiin tehnyt enää yksittäisiä kaupallisia yhteistöitä. Lähtökohtaisesti, jos tehdään yhteistöitä, niin ne on aika isoja kokonaisuuksia.

Kysyttäessä hinnoittelusta tarkemmin Parikka sanoo esimerkin antamisen olevan hankalaa, mutta kertoo yhden julkaisun hinnan lähtevän noin 10 000 eurosta.

Parikka kertoo sisällöntuotantoa aloittaessaan olleensa hämmästynyt siitä, kuinka blogien ja sosiaalisen median avulla saattoi tienata paljon näyttelijän töitä enemmän.

Parikka on ollut naimisissa miehensä Mikko Parikan kanssa vuodesta 2014 lähtien. Pariskunnalla on neljä yhteistä lasta, jotka ovat syntyneet 2014, 2015, ja 2025.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...