
Sami Hedbergin elämä muuttui vuosi sitten merkittävällä tavalla. Nyt koomikko avautuu vaikeasta ratkaisusta ja sen seurauksista Me Naiset -lehdelle.
Koomikko Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen vahvistivat 21. toukokuuta viime vuonna tiedon, josta sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla oli spekuloitu jo jonkin aikaa. Kuusi vuotta yhtä pitänyt pariskunta oli eronnut.
Erohuhut lähtivät liikkeelle jo saman vuoden alussa, kun parin kerrottiin muuttaneen eri osoitteisiin eri kaupunkeihin. Ex-pari kuitenkin vakuutteli vielä muutaman kuukauden kaiken olevan kunnossa, kunnes totuus oli pakko myöntää.
Nyt Hedberg on avannut tuntojaan erosta Me Naiset -lehden haastattelussa harvinaisen rehellisellä tavalla. Vaikka päätös kuusi vuotta kestäneen parisuhteen päättämisestä oli yhteinen, ei se ollut miehelle helppoa.
Tuupanen kommentoi itse eroa pian sen jälkeen kertoen yhdeksi isoksi syyksi sen, ettei kahden kiireisen ihmisen elämää ollut helppoa sovittaa yhteen. Eroon ei kuitenkaan kummankaan mukaan liittynyt draamaa tai riitelyä.
– Kahden kiireisen ihmisen elämät ja aikataulut tekivät meidän arjen erittäin haastavaksi. Tätä ollaan mietitty, pohdittu ja itketty – eikä tämä ollut helppo päätös kummallekkaan – ei todellakaan, he kertoivat vuosi sitten erosta ilmoittaessaan.
”Tiesin, että huijaan itseäni”
Eron jälkeen Hedberg kertookin hukuttaneensa itsensä töihin saadakseen muuta ajateltavaa.
– Samaan aikaan tiesin, että huijaan itseäni. Mietin yksinäisinä iltoina, miksi minun pitää tehdä niin paljon. Eikö vähempi riittäisi, hän kuvailee tilannetta Me Naisille.
Nyt vuotta myöhemmin Hedberg sanoo haaveilevansa yhä loppuelämän mittaisesta parisuhteesta, mutta kokee silti tarvitsevansa yhä aikaa itselleen. Oman ajan lisäksi hän haluaa yleisesti voida paremmin.
Valtava työmäärä yhdistettynä kilpirauhasen vajaatoimintaan ja aineenvaihduntaan liittyviin ongelmiin ovat saaneet jaksamisen koetukselle.

– Olen 130 kiloinen mies, jolla on epäsäännöllinen elämänrytmi. On selvää, että minun on opittava vaalimaan kehoani.
Näin ex-parilla menee nykyään
Hedbergin ja Tuupasen suhde sai alkunsa sokkotreffeistä vuonna 2018. Julkisuuteen kahden tunnetun tähden parisuhde tuli vuotta myöhemmin. Ensimmäiset huhut mahdollisesta erosta alkoivat velloa keväällä 2024, kun Seiska paljasti Tuupasen hankkineen oman asunnon Jyväskylästä.
Samaan aikaan Hedberg muutti parin yhteisestä asunnosta Helsingin Lauttasaareen.
Eron jälkeen kumpikaan ei ole ainakaan tuonut julkisuuteen tiedoksi uutta parisuhdetta. Tuupanen kertoi Seiskalle toukokuussa 2025 halunneensa ”rauhoittaa parisuhdetilanteen”.
– Olen halunnut rauhoittaa parisuhdetilanteen. Nyt on hyvä olla yksin. Jos joskus tulisi uusi suhde, niin mietin tosi tarkkaan, puhunko siitä julkisuuteen, hän totesi toukokuussa.
Hedberg puolestaan kuvailee itseään Me Naisille ”renessanssi-ihmiseksi”, jolla on tarve toteuttaa itseään yksin. Siitä huolimatta hän tiedostaa, että elämä on parempaa, kun sen jakaa jonkun toisen kanssa.
– Vaikka olisi miljardeja maksava villa Italian Como-järvellä, ei siellä olisi kiva kököttää yksin, hän linjaa.
LUE MYÖS:
- Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: ero!
- Saija Tuupanen: Näistä syistä Sami Hedbergin kanssa tuli ero
- Saija Tuupanen kertoo uudenlaisesta elämästä eron jälkeen