Marius Borg Høiby: vahvistamaton väite lapsesta herättää huomiota

Elokuussa 2024 tapahtuneesta pidätyksestä alkanut vyyhti on nyt muodostunut yksi kaikkien aikojen puhutuimmista ja seuratuimmista rikostapauksista Norjan lähihistoriassa. Nyt oikeudessa on noussut esiin vahvistamaton väite, jonka mukaan ”bonusprinssillä” olisi salattu lapsi.

Marius Borg Høibya, 29, syytetään yhteensä 38 erilaisesta vakavasta rikoksesta.

Syytteisiin lukeutuu väkivaltaa, raiskauksia sekä huumausainerikoksia ja tapausta on käsitelty helmikuun aikana tarkkaan Oslon oikeustalolla sekä mediassa.

Marius Borg Høiby on kruununprinsessa Mette-Maritin poika ja kruununprinssi Haakon on hänen isäpuolensa. Häntä pidetään osana laajennettua kuninkaallista perhettä, vaikka Høibylla ei olekaan mitään virallista titteliä tai roolia.

Syytteitä vakavista rikoksista

Høiby pidätettiin ensimmäisen kerran elokuussa 2024 väkivaltaisen välikohtauksen jälkeen. Tapaus käynnisti tutkinnan, joka kasvoi lopulta valtavaksi skandaaliksi. Valtakunnansyyttäjä Sturla Henriksbøn mukaan Høiby on rikkonut lakia 38 kertaa seitsemän vuoden välisenä aikana.

Väitettyjen rikosten sanotaan tapahtuneen joulukuun 2018 ja marraskuun 2025 välillä. Høibyn syytteisiin lukeutuu monia vakavia rikoksia, kuten useita pahoinpitelyitä, seksuaalirikoksia sekä huumeisiin liittyviä rikoksia.

Høiby on myöntänyt syyllisyyden 18 syytteeseen ja osittaisen syyllisyyden viiteen. Loppujen 15 syytteen kohdalta hän on kuitenkin kiistänyt kaiken.

Tapauksen käsittelyssä on listattuna yhteensä yhdeksän uhria, joista kuusi on naisia ja kolme miehiä. Høibyn entinen tyttöystävä Nora Haukland on yksi uhreista ja ainoa, joka on astunut asian kanssa julkisuuteen omalla nimellään. Muut uhreista eivät ole halunneet paljastaa henkilöllisyyksiään.

Väite lapsesta herättää kysymyksiä

Norjan kuninkaalliseen perheeseen liittyvä rikosvyyhti on saanut valtavasti huomiota niin Norjassa kuin muuallakin maailmassa. Viime viikolla käytyjen oikeusistuntojen aikana esiin on nyt noussut uutta tietoa, joka on herättänyt entistä enemmän kiinnostusta sekä kysymyksiä.

VG-lehden mukaan oikeudessa todistajana kuultu yhden uhrin ystävä sanoo Høibyn väitetysti kertoneen hänellä olevan lapsi. Todistajan lausunto kuultiin oikeudessa viime perjantaina. Todistajana olleelta uhrin ystävältä kysyttiin, mitä uhrina ollut nainen oli kertonut kohtaamisistaan Høibyn kanssa. Ystävän mukaan Høiby oli väitetysti jakanut hyvin henkilökohtaisia tietoja elämästään.

Paljastukset koskevat naista, joka Høibyn väitetään raiskanneen Oslossa sijaitsevassa hotellissa marraskuussa 2024. Kaksikko tapasi toisensa juhlien jatkoilla samana iltana. Høiby itse on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

– Hän (Høiby) puhui naiselle vaikeasta lapsuudestaan ja kertoi omasta lapsestaan näyttäen jopa kuvia tästä sekä jakaen muita tietoja, jotka vakuuttivat naisen, ystävä kertoi oikeudessa VG:n mukaan.

Kun lehti kysyi palatsilta suoraan tietoa siitä, onko Høibylla lapsi, hovin tiedotuksesta vastattiin vain lyhyesti kertoen, ettei kuninkaallinen perhe kommentoi asiaa. VG:n väitteen mukaan useat keskeisessä roolissa olevat lähteet olisivat tietoisia siitä, että kruununprinsessan pojalla on lapsi.

Väitteelle salatusta lapsesta ei kuitenkaan ole saatu mitään virallista vahvistusta miltään taholta.

Jos tieto salatusta lapsesta pitää paikkansa, se tarkoittaisi samalla myös sitä, että kruununprinsessa Mette-Maritista olisi tullut kaikessa hiljaisuudessa isoäiti.

Marius Borg Høibyn rikosvyyhti on jo nyt ollut yksi viime vuosikymmenten seuratuimmista tapauksista ja se herättää paljon kysymyksiä myös kuninkaallisen perheen toiminnasta.

LUE MYÖS: