Norjan ”bonusprinssi” Marius Borg Høibyn oikeusprosessissa on jälleen tapahtunut yllättävä käänne. Vankeustuomiostaan valittanut Høiby on nyt antanut potkut asianajajilleen ennen hovioikeuden käsittelyä.
Marius Borg Høiby tuomittiin kesäkuussa neljäksi vuodeksi vankeuteen useista rikoksista, jotka pitivät sisällään muun muassa kaksi raiskausta. Tuomion ohella hänet määrättiin maksamaan yli 55 000 euron korvaukset uhreilleen.
Tutkintavankeudessa Skaugumin kuninkaallisilla tiluksilla viime kuukaudet istunut Høiby on valittanut tuomiostaan, jonka käsittely hovioikeudessa alkaa 9. helmikuuta 2027.
Kesken oikeusprosessin tilanteessa on nyt tapahtunut kuitenkin shokeeraava käänne, sillä Høiby on antanut potkut asianajajille, jotka ovat puolustaneet häntä tapauksen alusta lähtien.
Marius Bog Høiby antoi potkut asianajajilleen
Høibya tammikuusta asti oikeudessa edustaneet Ellen Holager Andeæs, 79, ja Petar Sekulic, 54, saivat nyt väistyä ja heidän tilalleen nousee kaksi uutta selvästi nuorempaa asianajajaa: Alexander Greaker, 35, sekä Daniel Storrvik, 36.
Uudet asianajajat huomauttavat, että helmikuussa hovioikeudessa tarkastellaan syytteitä uudestaan, eikä käräjäoikeuden tuomiota. Heillä on tietojen mukaan valmiina jo uusia todisteita esiteltäväksi oikeudessa.
– On melko tavanomaista, että puolustettava haluaa uuden perspektiivin ja mahdollisesti uuden strategian, Greaker kuvailee ratkaisua norjalaiselle VG-lehdelle.
Puolustusasianajajan roolista luopuva Ellen Holager Andeæs on samoilla linjoilla Høibyn uusien asianajajien kanssa ja suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti.
– Ei ole lainkaan huonompi idea hakea hieman uutta perspektiiviä. Se on asia, jota minä jopa usein neuvon ihmisiä tekemään, hän totesi TV2 -kanavalle.
Lehtitietojen mukaan Høiby odottaa helmikuuta alkavaa hovioikeuden käsittelyä tutkintavankeudessa Skaugumissa elektronisessa valvonnassa.
Lue myös: