Macaulay Culkinin isä oli väkivaltainen ja kateellinen

Monille Macaulay Culkin on ikuisesti yksin kotiin jäänyt Kevin McCallister, iloinen ja nokkela pikkupoika, joka hurmasi miljoonat. Kulissien takana hänen lapsuutensa oli kuitenkin synkkä.

Macaulay Culkin nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen vain 10-vuotiaana elokuvan Yksin kotona myötä. Hänestä tuli nopeasti yksi 1990-luvun menestyneimmistä lapsinäyttelijöistä.

Culkin syntyi New Yorkissa perheeseen, jossa oli kaikkiaan seitsemän lasta. Hänen sisaruksiinsa kuuluvat muun muassa näyttelijäveljet Kieran ja Rory Culkin. Poika nimettiin brittiläisen historoitsija Thomas Babington Macaulayn mukaan.

Perhe eli pitkään pienessä asunnossa Manhattanilla ja kamppaili taloudellisten vaikeuksien kanssa .

Isä, Kit Culkin, oli entinen näyttelijä ja toimi myöhemmin lastensa managerina. Äiti Patricia Brentrup puolestaan pyöritti arjkea ja työskenteli muun muassa puhelinoperaattorina.

Ulkopuolelta katsottuna perhe vaikutti tiiviiltä, mutta kulissien takana oli ongelmia.

Culkinin isän käytös varjosti lapsuutta

Hänen isänsä oli sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltainen.

– Hän oli pahin ihminen, jonka olen koskaan tuntenut, Culkin on sanonut myöhemmin .

Hän on kertonut, että isä saattoi uhkailla häntä ja painostaa suoriutumaan.

– Suoriudu moitteettomasti tai lyön sinua.

Culkinin mukaan isän käytöksessä oli myös kateutta.

– Kaikki, mitä hän yritti tehdä elämässään, minä onnistuin tekemään paremmin jo ennen kuin olin 10-vuotias.

Nopea nousu tähteyteen

Culkin aloitti näyttelemisen jo lapsena ja nousi maailmanmaineeseen elokuvan Yksin kotona myötä vuonna 1990.

Hänestä tuli yksi 1990-luvun tunnetuimmista lapsitähdistä, ja hänen uransa oli poikkeuksellisen menestyksekäs .

Hän näytteli useissa suosituissa elokuvissa, kuten My Girl, The Good Son ja Richie Rich.

Menestyksen mukana tuli myös valtava rahallinen paine. Teini-iässä tilanne kärjistyi. Culkin vei vanhempansa oikeuteen saadakseen hallinnan itse ansaitsemiinsa rahoihin. Summan arvioitiin olevan jopa 15–20 miljoonaa dollaria.

Samaan aikaan hänen vanhempansa erosivat, ja huoltajuuskiista nousi julkisuuteen. Culkin on kertonut, että juuri nämä tapahtumat muuttivat hänen elämänsä suunnan.

Yllättävä päätös vetäytyä

Vuonna 1994 julkaistun Richie Rich -elokuvan jälkeen Culkin vetäytyi julkisuudesta.

– Sanoin vain, että minulle riittä. Toivottavasti te kaikki saitte rahanne, koska minulta ei tule enää mitään, hän on kertonut.

Tauko näyttelijäntyöstä oli hänen mukaansa yksi parhaista asioista, mitä hän teki.

Hän halusi elää tavallista elämää.

Kohuttu ystävyys Michael Jacksonin kanssa

Lapsena Culkin ystävystyi Michael Jacksonin kanssa ja esiintyi tämän Black or White -musiikkivideolla.

Ystävyys herätti paljon huomiota, ja siihen liittyi vuosien varrella myös epäilyjä ja spekulaatioita. Culkin on kuitenkin puolustanut Jacksonia johdonmukaisesti ja todisti Jacksonin oikeudenkäynnissä.

– Hän ei koskaan tehnyt minulle mitään väärää, hän on sanonut.

Hänen mukaansa heidän suhteensa perustui yhteiseen kokemukseen lapsuudesta julkisuuden valokeilassa.

Culkinin paluu näyttelemisen pariin

Nykyään Culkin on palannut viihdemaailmaan omilla ehdoillaan.

Hän on työskennellyt näyttelijänä, muusikkona ja mediaprojektien parissa, ja saanut myöhemmin myös tähden Hollywood Walk of Fameen.

Culkin on ollut vuodesta 2017 lähtien parisuhteessa näyttelijä Brenda Songin kanssa, johon hän tutustui Changeland-elokuvan kuvauksissa. Pariskunnalla on kaksi lasta, vuosina 2021 ja 2022 syntyneet pojat.

Isäänsä hän ei ole pitänyt yhteyttä vuosikymmeniin.

Mikä on suosikkielokuvasi jossa Culkin näyttelee?

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...