
Kuningatar Elisabet ehti olla vallassa yli 70 vuoden ajan ennen kuolemaansa vuonna 2022. Kuningatar nukkui pois rauhallisesti Balmoralin linnassa Skotlannissa perheensä ympäröimänä, mutta hänen kuolinsyynsä pidettiin alkuun salassa.
Useiden eri lähteiden mukaan kuningatar Elisabet sairasti luuydin syöpää. Nyt hänen entinen hovimestarinsa, Paul Burrell, on rikkonut hiljaisuuden asiasta. Samalla hän paljasti neljä rohkeaa sanaa, jotka Elisabet lausui hiljaa kuultuaan, ettei hänellä ollut enää kauaa elinaikaa jäljellä.
Kuningatar Elisabet näki valtakautensa aikana 15 eri pääministeriä aina Winston Churchillistä Liz Trussiin. Hänen kuninkaallinen korkeutensa muistetaan aina yhtenä ellei jopa kaikkien aikojen ikonisimpana hahmona Britannian kuninkaallisen perheen historiassa. Elisabet kuoli syyskuussa 2022 sen jälkeen, kun hänen terveytensä oli romahtanut edellisenä päivänä.
Kello 18.30 paikallista aikaa Buckinghamin palatsi julkaisi tiedotteen, jossa se kertoi kuningattaren kuolemasta. Myöhemmin tarkemmat tiedot paljastivat, että kuningatar oli kuollut jo aiemmin kello 15.10 iltapäivällä.
– Kuningatar kuoli rauhallisesti Balmoralissa tänään iltapäivällä. Kuningas ja kuningatarpuoliso pysyvät Balmoralissa tämän illan ja palaavat Lontooseen huomenna, palatsin tiedotteessa kerrottiin.
Buckinghamin palatsin katolla oleva lippu laskettiin puolitankoon kello 18.30 paikallista aikaa samalla, kun virallinen tiedote kuningattaren kuolemasta kiinnitettiin perinteen mukaisesti palatsin porteille.
Kuningatar Elisabet
Kuningattaren vanhin poika ja perillinen, Charles – ennen Walesin prinssi – nousi kuoleman jälkeen Iso-Britannian ja 14 kansainyhteisöön kuuluvan maan kuninkaaksi.
– Rakastetun äitini, hänen kuninkaallisen korkeutensa, kuolema on suurimman surun hetki minulle ja kaikille perheeni jäsenille, Charles kertoi myöhemmin samana iltana julkaistussa lausunnossa.
– Me suremme syvästi arvostettua hallitsijaa ja rakastettua äitiä. Tiedän, että hänen menetyksensä tunnetaan syvästi läpi koko maan, valtakuntien, kansojenyhteisön sekä lukemattomien ihmisten ympäri maailmassa.
– Tämän suruajan ja muutoksen aikana perheeni ja minä saamme lohtua ja tukea tietäessämme, kuinka arvostettu ja pidetty kuningatar oli.
Kuningatar Elisabet oli kuollessaan 96-vuotias. Useat hänen terveyttään koskevat raportit tulivat julki pian kuoleman jälkeen ja yhden niistä toi esiin entinen pääministeri Boris Johnsson. Elämäkertakirjassaan hän muisteli viimeistä tapaamistaan kuningattaren kanssa ja väitti, että tämä oli sairastanut luusyöpää.
– Olin tiennyt yli vuoden, että hän sairasti luusyöpää ja hänen lääkärinsä olivat huolissaan siitä, että hänen kuntonsa saattaisi romahtaa hetkenä minä hyvänsä, Johnson kertoo kirjassa ja kuvailee, kuinka kuningattaren sihteeri, Sir Edward Young, oli kertonut hänelle asiasta.
– Hän on heikentynyt melko paljon kesän aikana, yksityissihteeri oli kertonut Johnsonille ennen tämän viimeistä tapaamista kuningattaren kanssa.
Reagoi neljällä sanalla kuultuaan kuolevansa
Kuninkaallisasiantuntija ja kommentaattori Robert Jobson nosti saman aiheen pintaan myös kirjassaan Catherine, the Princess of Wales: A Biography of the Future Queen. Jobsonin mukaan kuningatar Elisabet oli ”kamalan heikko” loppua kohden, sillä hän myeloomaa, joka on veren plasmasolusyöpä.
Asiantuntijan mukaan kuningattaren vointi rapistui nopeasti jo kesän 2022 aikana, jolloin hän juhlisti 70 vuotta vallassa.
– Hän kamppaili kovasti näkönsä kanssa, eikä nähnyt enää kunnolla. Hänellä oli jopa vaikeuksia nostaa teekannua kaataakseen sitä kuppiin.
– Hän turhautui tilanteesta, sillä inhosi sotkun aiheuttamista ja oli juuri kaatanut teen pitkin tarjotinta, lähteet kertovat kirjassa.
– Hän pyysi pienempää teekannua ja turhautui entisestään, kun henkilökunta oli unohtanut sen ja tuonut tavallisen suuren kannun.
Nyt kuningatar Elisabetin entinen hovimestari Paul Burrell on jakanut lisätietoja tämän terveydestä ja siitä, kuinka hän otti vastaan uutisen tilanteestaan. Burrel työskenteli Windsorien hovimestarina pitkään ja sanoo lääkärien antaneen kuningattarelle heti alkuun hyvin synkän ennusteen. Hänen ei uskottu selviytyvän edes jouluun 2021 saakka, mutta kuningatar Elisabet oli itse asiasta toista mieltä.
Hovimestarin mukaan kuningatar lausui neljä hyvin rohkeaa sanaa kuultuaan tuomion: ”Noh, sepä on sääli”, kertoo brittilehti Mirror. Tästä huolimatta Burrel sanoo, että kuningatar oli silminnähden järkyttynyt kuultuaan elämänsä olevan päättymässä niin pian.
”Voitteko pitää minut elossa siihen asti?”
Sulateltuaan hetken uutista kuningatar oli esittänyt lääkäreille jatkokysymyksen, jota voidaan pitää yhtenä hänen viimeisistä toiveistaan:
– Koska ensi vuonna on minun platina jubileeni, ja olisin kovasti halunnut nähdä ne. Voitteko pitää minut elossa siihen asti, Burrel väittää kuningattaren kysyneen lääkäreiltä.
Burrelin mukaan tuon jälkeen kuningatar kävi läpi rankkoja hoitoja:
– Hänelle tehtiin verensiirtoja ja hän seurasi pilkun tarkkaan lääkäreiden ohjeita jättäen rakastamansa gin and tonic -juomat, gin ja Dubonnetit sekä martinit. Niiden sijaan hän joi nyt omenamehua (ja tomaattimehua sunnuntaisin herkkuna) auttaakseen pidentämään elinikäänsä… He pitivät hänet elossa tuohon merkkipaaluun saakka, mutta hän (kuningatar) tiesi läpi sen kaiken, että teki kuolemaa.
Kuningatar Elisabet oli todella ainutlaatuinen ihminen ja monarkki. Hänen muistonsa elää taatusti yhä vahvasti monien mielissä.
LUE LISÄÄ:
- Uudet kuvat herättivät epäilyksiä Catherinen voinnista
- William ja Kate salasivat totuuden Georgelta pitkään
- Shokkipaljastus prinsessa Catherinen diagnoosista