K&T: Tuukka Temonen raakana tilanteestaan: ”tekee onnettomaksi”

Tuukka Temonen on joutunut muuttamaan elämäänsä ja arkeaan Olga-vaimon sairastumisen myötä.

Elokuvaohjaaja Tuukka Temonen on hiljattain avautunut Kauneus & Terveys -lehdelle taloudellisista haasteistaan.

Haastattelussaan lehdelle hän kuvailee, kuinka näyttelijä-vaimonsa Olga Temosen sairastuminen aivosyöpään on vaikuttanut hänen elämäänsä niin henkisesti kuin taloudellisestikin.

Tuukka Temonen kertoi helmikuussa Ylen jutussa lopettavansa omakustanteisten elokuvien tekemisen. Tuolloin hän oli juuri ollut viimeiseksi jäävänsä omakustanne-elokuvansa ensi-illassa, ja päätös oli syntynyt useiden pettymysten kautta.

Tuottajana hänen tehtävänsä oli myydä elokuvaa näytös kerrallaan teattereihin ympäri Suomea. Missio osoittautui raskaaksi ja vaikeaksi, eikä elokuva tuntunut saavan tuulta siipiensä alle. Loppupeleissä se tuotti Temosen tuotantoyhtiölle tappiota.

Vaikka omakustanne-elokuvien tuottamisen lopetuspäätös johtui pääasiallisesti taloudellisista haasteista, Tuukka kertoi Kauneus & Terveys -lehdelle elokuussa asiaan vaikuttaneen myös vaimo Olgan sairastuminen.

– Lopetin kuitenkin tänä vuonna tuotantoyhtiömme kautta elokuvien tekemisen. Viimeinen elokuvamme Meduusalla ei ole sydäntä oli erityisen onnistunut, mutta jatkuva taloudellinen epäonnistuminen tekee onnettomaksi, Temonen kertoo.

Tällä hetkellä lapset ja Olga tulevat siis edellä. Elokuvien pariin voi palata myöhemminkin, mutta perheen kanssa yhteisen ajan viettäminen – kun sitä vielä on jäljellä – on miehelle tärkeintä.

– Olemme myös aina tehneet Olgan kanssa elokuvia yhdessä. Tässä tilanteessa tuntuisi oudolta ja väärältä ajatukselta tuoda elokuvan tuottamisen stressi elämään. Tärkeintä on, että Olga voi hyvin mahdollisimman pitkään. Jatkan ohjaustyötä muuten, Tuukka kertoo lehdelle.

Toivotamme paljon voimia ja lämpöä koko Temosten perheelle haastavien aikojen keskellä.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...