Kruununprinssi Haakonin koskettavat sanat Mette-Maritista

Norjan kuninkaalliset käyvät parhaillaan läpi vaikeita aikoja kruununprinsessa Mette-Maritin vakavan sairauden takia. Kruununprinssi Haakon kommentoi tilannetta ja kertoi kaipaavansa vaimoaan torstaina järjestetyssä tilaisuudessa.

Norjan kruununprinsessa Mette-Marit on elänyt kroonisen keuhkosairauden kanssa vuodesta 2018, jolloin hänellä diagnosoitiin keuhkofibroosi. Viimeisen vuoden aikana Mette-Maritin vointi on heikentynyt entisestään ja nyt viimeistä oljenkortta pidetään ainoana vaihtoehtona hoitoon.

Kesäkuun alussa saatiin tieto siitä, että kruununprinsessa on asetettu elinsiirtojonoon. Keuhkojensiirto on ainoa keino hoitaa hänen pitkälle edennyttä sairauttaan, joka on herättänyt paljon huolta ihmisissä.

Norjan hovi on ilmoittanut, ettei se tule antamaan tarkempia lisätietoja kruununprinsessan terveydentilasta johtuen asian yksityisyydestä. Niinpä uusia keuhkoja odottaessa hiljaisuutta voi olla edessä muutamista viikoista jopa yli vuoteen.

Haakon mainitsi Mette-Maritin puheessaan

Norjassa juhlistettiin torstaina 11. kesäkuuta kruununprinssiparin perustaman rahaston 25. vuosipäivää. Palatsissa järjestettiin juhlavastaanotto, jossa oli erilaista ohjelmaa.

Ilta osoittautui sangen koskettavaksi paikalle saapuneille vieraille. Kruununprinsessa itse oli liian sairas voidakseen osallistua juhlallisuuksiin. Kruununprinssi Haakon kuitenkin otti vaimonsa tilanteen esiin omassa puheessaan.

– Haluaisin välittää terveiset kruununprinsessalta. Hän on se, joka täältä todella tänään puuttuu. Hän olisi tietysti rakastanut olla paikalla ja juhlia meidän kaikkien kanssamme. Hän on kuitenkin sairaus, joten hän ei voi tehdä sitä tänään, mutta hän on silti ihan yhtä iso osa tätä kuin minä tai kukaan teistä. Joten hän on täällä mukanamme meidän kokoontuessamme yhteen, Haakon lausui koskettavassa puheessaan.

Se Og Hør -lehden mukaan kruununprinssi oli puheensa aikana silminnähden liikuttunut ja herkistynyt.

Prinssiparin perustaman järjestön ja rahaston on tarkoitus auttaa vähäosaisia nuoria, jotka ovat vaarassa pudota koulusta, työelämästä tai yhteiskunnasta. Rahasto perustettiin häälahjana heidän mennessään naimisiin elokuussa 2001.

–Upean lämpimänä kesäkuisena päivänä vuonna 2001 kruununprinsessa ja minä istuimme autossa matkalla eteläiseen Norjaan. Me olimme menneet kihloihin marraskuussa ja avioituneet elokuussa. Nyt istuimme autossa puhumassa siitä, mitä halusimme häiltä, Haakon kuvaili järjestön alkua.

– Me olimme nähneet ja kokeneet sen itse. Me tiesimme, miten haavoittuvaista ja vaikeaa aikaa nuoruus voi olla, kruununprinssi kertoi järjestön perustamisesta.

Kuninkaallisen parin sanat Mette-Maritin tilanteesta

Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja vierailivat tiistaina Beiarnin kunnassa Nordlandissa. Matkalla vierailulle he kohtasivat myös koskettavan näyn. VG-lehden mukaan paikalliset asukkaat olivat tehneet ”parane pian” toivotuksia Mette-Maritille kotipihojensa nurmikoille.

Kuninkaallinen pari kommentoi perheen vaikeita aikoja myös medialle lyhyesti. He sanoivat olevansa kiitollisia kaikesta tuesta, jonka perhe on saanut.

– Se on hyvin koskettavaa. Todella mukavaa, tietysti. Me arvostamme tätä hyvin paljon. Kaikki menee hyvin, päivä kerrallaan, he sanoivat yhteen ääneen omasta voinnistaan.

Kruununprinsessa Mette-Maritin tilanteesta heillä oli kuitenkin vakavampia asioita mielessään.

– Se ei ole kovin hyvä. Tilanne on vakava, he totesivat rehellisesti miniänsä voinnista.

LUE MYÖS: