Elämäni biisi -ohjelman viimeisimmässä jaksossa nähtiin tuttu kasvo uudessa roolissa, kun laulaja Mikko Kuustonen astui juontajan paikalle Katja Ståhlin sijaiseksi.
Katsojat ottivat Mikko Kuustosen Elämäni biisin juontajana vastaan lämpimästi ja Newsner Suomen Facebookissa sadat kommentit kehuvat hänen rauhallista ja luontevaa otettaan.
Moni totesi, että Kuustonen hoiti tehtävänsä odotettuakin paremmin.
– Mikko Kuustosta saisi olla enemmän telkassa. Hyvin tuurasi! kuuluu yksi kommentti.
– Hyvä juontaja, Mikko pärjää hyvin, luonnollinen, kehuu toinen.
– Kuustonen on aina ollut hyvä juontohommissa. Rento, luonnollinen, hauska! summaa kolmas, jonka kommentti sai kymmeniä tykkäyksiä.
Myös monet muut ylistivät muusikon karismaa:
– Hienosti Mikko suoriutui, aivan nappivalinta Katjan tuuraajaksi.
Vaikka suurin osa katsojista kehui Kuustosta, osa kertoi silti kaipaavansa Ståhlin tuttua energiaa.
– Ihan hyvin Mikko pärjännyt, mut Katja on aina Katja ja ainut oikea, kommentoi yksi.
– Ståhl on loistava ja luonteva. Paranemista hänelle. Kuustonen on minusta paras mahdollinen sijainen, kirjoittaa toinen.
Kauden biisit jakavat mielipiteitä
Ohjelman musiikkivalinnat eivät kuitenkaan herättäneet kaikissa samanlaista innostusta.
– Ihan kauheet kappaleet, toteaa yksi.
Pienistä mielipide-eroista huolimatta Elämäni biisin katsojat olivat lähes yksimielisiä siitä, että Mikko Kuustonen toi jaksoon oman lämpimän ja humoristisen tunnelmansa.
Kuustosen rento olemus ja pitkä kokemus näyttivät vakuuttavan yleisön ja moni toivoikin, että häntä nähtäisiin ruudussa useammin jatkossakin.
LUE MYÖS:
- Iina Kuustonen jakoi paljon puhuvan kuvan kirpparilta Mikko-isän kanssa: ”Faijan pahin painajainen”
- Mikko Kuustonen ja Hanna Brotherus erosivat yllättäen – outo käänne paljastui taustalta