MasterChef Suomi palaa ruutuun maaliskuussa, ja yksi asia on tuomari Henri Alénin mukaan muuttunut merkittävästi: Vappu Pimiän vaikutus keittiössä.
Kokki ja ravintoloitsija Henri Alén jatkaa suositun kokkikilpailun tuomarina kahdeksannella kaudella. Hänen rinnallaan nähdään tuttuun tapaan keittiömestari Helena Puolakka sekä uutena kasvona juontaja ja ruoan intohimoinen harrastaja Vappu Pimiä.
Alén kuvailee Katso-lehdelle Puolakkaa tuomariston ankarimmaksi jäseneksi, mutta painottaa, ettei tiukkuus tarkoita kohtuuttomuutta. Pimiä tuo sen sijaan keittiöön toisenlaista energiaa.
– Vappua on helppo lähestyä. Vaikeissa tilanteissa, kun keittiössä on henkistä väsymystä ja paniikkia, Vappu on hyvä bumper, kuin turvatyyny.
Alénin mukaan Pimiän vahvuus näkyy erityisesti kilpailijoiden kohtaamisessa. Ammattikeittiössä vuosia työskennelleenä hän myöntää, ettei aina itse pysty samaan.
– Itse ammattikeittiössä olleena en aina osaa myötäelää, keittiömestari tunnustaa.
Pimiän läsnäolo tuo kilpailuun inhimillisyyttä, jota intensiivinen formaatti vaatii.
Näin säilyy objektiivisuus Alénin mukaan
Vaikka tuomaristo toimii tiiviissä yhteistyössä, kilpailijoihin ei Alénin mukaan haluta luoda henkilökohtaisia suhteita kuvausten ulkopuolella.
– Yritämme välttää kaikilla tavoin kanssakäymistä kisan ulkopuolella kisaajien kanssa, jotta ei synny tunnesiteitä ja tuomarointi säilyy objektiivisena.
Kilpailupäivät ovat pitkiä, ja jaksoja kuvataan usein tiiviiseen tahtiin. Alén kertoo arjen olevan kuitenkin tasapainossa, sillä hän asuu lähellä kuvauspaikkaa ja pääsee iltaisin kotiin.
MasterChef Suomi alkaa tiistaina 3. maaliskuuta MTV3:lla ja MTV Katsomossa.
Lue lisää: