
Iskelmälegenda Katri Helenan ex-aviomies Panu Rajala kertoo olleensa paikan päällä seuraamassa tähden viimeistä konserttia. Kirjoituksessaan Rajala puhuu yllättävällä tavalla ex-puolisonsa esiintymisestä.
Legendaarisen iskelmälaulaja Katri Helenan ura paketoitiin lauantaina 17. elokuuta Helsingin Olympiastadionilla järjestettyyn viimeiseen konserttiin. Paikalla oli tuhansittain faneja ja ihailijoita, joiden joukossa oli myös laulajan ex-puoliso kirjailija Panu Rajala.
Rajala kirjoittaa omassa blogissaan nyt siitä, miksi päätti lähteä paikan päälle katsomaan ex-puolisonsa viimeistä konserttia ja avaa samalla tunnelmiaan illan kulusta. Alkuun hän oli suunnitellut seuraavansa konserttia television välityksellä.
– Olin jo varannut hyvän keinutuolipaikan television ääreltä, mutta suoran lähetyksen peruuntuminen muutti ohjelman. Olihan tämä kansallinen kathartis koettava paikan päällä, hän kirjoittaa.
Rajala arvelee alkuun epäilleensä, että valtava Olympiastadion saattaisi olla vääränlainen ympäristö Katri Helenan ilmaisulle, mutta kirjoittaa kokemuksen illasta todistaneen hänen olleen väärässä.
– Ei mitään huolta, koko viisikymmentuhantinen yleisö lauloi ja joi hänen huuliltaan.

”Elin uudelleen myös yhteiset aikamme Katrin kanssa”
Rajala painottaa, ettei kadu sitä, että lähti paikan päälle todistamaan konserttia. Hän kehuu ex-puolisonsa esiintymistä vuolaasti ja sanoo illan nostaneen esiin paljon hyviä muistoja. Illan aikana hän päätyi myös tanssin pyörteisiin.
– Nuorruin parikymmentä vuotta ja elin uudelleen myös yhteiset aikamme Katrin kanssa, kaikki nuo ”Tule luo”, ja ”Vie minut” helähdykset, jotka silloin soivat vaikka siellä Kaustisen suurella kansanmusiikkiareenalla.
– Se on edelleen sykähdyttävin muistoni Katrin laulutaiteen saralta, mutta kyllä tämä stadionin juhlarevitys taisi viedä siitäkin voiton. Suurenmoista oli, ei voi muuta sanoa, Rajala ylistää.

Rajala ja Katri Helena olivat naimisissa vuodesta 1997 vuoteen 2004. Ennen avioliittoa he ehtivät seurustella kolmisen vuotta. Rajala kirjoitti myöhemmin suhteesta kirjan Lavatähti ja kirjamies, joka ilmestyi vuonna 2013.
Ex-puolison ylistävä teksti Katri Helenan viimeisestä illasta oli joidenkin silmissä yllättävä, sillä ex-pari on puhunut toisistaan myös vähemmän mairittelevaan sävyyn. Muutama vuosi sitten Rajala kommentoi blogissaan väitteitä, jotka liittyivät Katri Helenan elämäkertateokseen Katri Helena – Laulaja.
Kirjassa iskelmätähti kertoi ex-miehensä muun muassa vähätelleen tämän musiikkia ja uraa. Tämän lisäksi kirjassa kerrottiin liiton olleen eripurainen ja pitäneen sisällään myös uskottomuutta.

Blogissaan Rajala totesi tuolloin kommentoivansa väitteitä tarkemmin vasta sitten, kun on saanut kirjan itse luettavakseen.
– Kun hän tuskin lähettää sitä minulle, ostan sen omalla rahallani Otavan kirjakaupasta. Kun itse lähetin hänelle pienen kirjani kymmenen vuotta sitten, hän kertoo polttaneensa sen avaamattomana betonirenkaassa, Rajala kirjoitti tuolloin.
LUE MYÖS:
- Katri Helena STT:lle uransa lopettamisesta: Intuitio oli oikeassa
- Tässä on Katri Helenan viimeinen kappale