Katja Ståhl joutui sairaalaan: jakoi paljonpuhuvan kuvan

Juontaja Katja Ståhl kertoo sosiaalisessa mediassa joutuneensa sairaalaan, jossa on ollut jo kaksi päivää.

Suosikkijuontaja Katja Ståhl julkaisi keskiviikkona 22. lokakuuta kuvan itsestään sairaalavuoteessa. Ståhl kertoo sosiaalisessa mediassa joutuneensa Jorvin sairaalan keuhko-osastolle, jossa on viettänyt jo ”toista päivää.”

Instagram-tilillä jakamansa viestin yhteydessä hän jakoi kuvan itsestään sairaalavuoteella katsomassa kohti kameraa.

– Terkut Jorvista! Keuhko-osastolla nyt toista päivää, Ståhl aloittaa ja kertoo sitten syyn tilanteelleen.

– Ei, en ole täällä siksi, että olen ajanut itseni tähän tilanteeseen. Olen täällä siksi, että olen saanut viruksen. LÄÄKÄRI SANOI, että en olisi voinut tehdä mitään toisin. Eli olkaa hiljaa ja toivokaa paranemistani, juontaja viestittää.

Katja Ståhl kertoi keuhkokuumeesta

Sairastelua on kestänyt jo jonkin aikaa, sillä Ståhl kertoi perjantaina 17. lokakuuta saaneensa diagnoosin keuhkokuumeesta. Tuolloin hän kertoi joutuneensa vain lepäilemään jo kahden viikon ajan.

– Kyl täytyy sano, että koville ottaa sairastuminen, kun satun olemaan minä! Keuhkokuume-diagnoosi tulla räpsähti, ja se on hyvä, koska sillon saa lääkettä.
– Olen LEVÄNNYT, eli nukkunut, maannut sängyssä ja/tai sohvalla nyt kaks viikkoa. Ei ole ollut edes mahdollisuutta tehdä liikkaa, koska 10m kävely puuskuttaa, hän kuvaili vointiaan perjantaina.

Sairastelusta huolimatta hänet nähtiin lauantaina 18. lokakuuta juontamassa Elämäni biisi -ohjelmaa televisiossa. Viikonlopun jaksosta nousi myöhemmin melkoinen kohu, joka liittyi laulaja Meiju Suvaksen käyttäytymiseen.

Tuollainen sairastelu vie kyllä voimat keneltä tahansa. Toivotetaan yhdessä Katjalle pikaista paranemista ja voimia!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...