Jone Nikula sai uuden työpaikan

Jone Nikula yllätti monet keväällä, kun hän ilmoitti lopettavansa Radio Rockilla. Nyt suosikkijuontajan tilanteessa on tapahtunut uusi käänne ja hän on saanut uuden työpaikan.

Televisiosta ja radiosta tuttu juontaja Jone Nikula, 55, ilmoitti yllättäen huhtikuussa lopettavansa radiotyöt Radio Rockilla 18 vuoden pitkän taipaleen jälkeen.

Nyt suosikkijuontajan tilanteessa on tapahtunut yllättävä käänne. Nikula on saanut uuden työpaikan ja tekee paluun radioon. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Hän aloittaa Iltalehden mukaan lokakuun 27. päivänä työt Bauer Medialla Radio City -kanavan iltapäivässä. Kyse on tavallaan paluusta juurille, sillä juuri Radio Citylta hänen uransa sai aikoinaan alkunsa.

Näin Jone Nikula kommentoi paluuta radioon

Nikula oli Bauerin mukaan vasta lukio-ikäinen, kun hän aloitti työt Radio Cityn kesätoimittajana. Myöhemmin hän toimi myös kanavan metallimusiikkiohjelmien ohjelmapäällikkönä.

– On kiva palata lapsuudenkotiin! Mun mielestä Radio Cityssä on se jengi, joka voi varastaa aloitteen ja haastaa kilpailuasetelman, Nikula kuvailee tilannetta Bauer Median tiedotteessa.

Nikula aloitti radiotyönsä aikoinaan Radio Cityllä.
Kuva: AOP / Timo Korhonen

Nikula avasi Radio Rockilta yllätyksenä monille tulleen lähtönsä syitä toukokuussa televisiossa Huomenta Suomen haastattelussa. Hän totesi tuolloin ”tiiiman tulleen täyteen”.

– Radion tekeminen on pirun hauskaa, etuoikeutettua. Ajattelen, että jos se alkaa tuntua duunilta, niin on syytä nostaa kytkintä, hän kuvaili syitä ratkaisunsa takana.

Hän kuitenkin painotti, ettei ollut kyllästynyt radiotöihin, totesi niiden vain vievän todella paljon aikaa.

Jone Nikulan ura ja perhe

Pitkän uransa aikana 55-vuotias Nikula on tullut suomalaisille tutuksi myös televisiosta. Hän toimi yhtenä tuomareista Idols-ohjelman ensimmäisestä kaudesta lähtien ja teki paluun tuomariksi vielä sarjan 9. tuotantokaudella vuonna 2018.

Vuonna 2006 hän osallistui Tanssii tähtien kanssa ohjelmaan ja sijoittui tanssiopettajansa Katja Koukkulan kanssa kolmanneksi. Nikula on myös toiminut Levyraati-ohjelman levylistan valitsijana.

Nikula on ollut jo pitkään naimisissa tanssija Hanna Karttusen kanssa.
Jone Nikula kuvattuna yhdessä vaimonsa Hanna Karttusen kanssa vuonna 2023. Kuva: AOP / Atte Kajova

Yksityiselämässään Nikula on ollut naimisissa tanssija Hanna Karttusen kanssa vuodesta 2014 lähtien. Hänen isänsä oli oikeuskansleri, kansanedustaja ja ministeri Paavo Nikula, joka kuoli vuonna 2024.

Nikula avautui 82-vuotiaan isänsä kuolemasta koskettavalla tavalla Helsingin Sanomien haastattelussa joulukuussa 2024.

– Paras mahdollinen faija. Hirvittävän lempeä ja reilu kaikille lapsilleen, minulle ja kahdelle veljelleni. Faija osasi aina kaiken, hän kuvaili tuolloin 28.12.2024 kuollutta isäänsä.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...