Jenni Poikeluksen lapsi syntyi – julkaisi paljonpuhuvan kuvan

Televisiosta ja radiosta tuttu Jenni Poikelus julkaisi sosiaalisessa mediassa ilouutisen lapsensa syntymästä.

Radio- ja televisiojuontaja Jenni Poikeluksen lapsi on syntynyt. Poikelus julkaisi keskiviikkona 22. heinäkuuta Instagram-tilillään julkaisun, jossa hän kertoo asiasta.

Ilmoituksen yhteydessä hän on jakanut paljon huomiota herättäneen kuvan pienokaisen kädestä, jossa on huvittavalla tavalla keskisormi pystyssä.

– I’M HERE BITCHES, Poikelus kirjoittaa kuvatekstissä. Vapaasti suomennettuna viesti kuuluu ”Olen täällä, nartut”.

Tarinat-osiossa Poikelus vitsailee lapsen näyttävän keskisormea kaikille ja kertoo lisätietoja todeten, että ”kaikilla on kaikki hyvin”.

Jenni Poikeluksen lapsi syntyi

Yksityiselämänsä visusti poissa julkisuudesta pitävä juontaja ei ole tuonut puolisoaan julkisuuteen tai puhunut tästä medialle. Poikelus kertoi tiedon raskaudestaan ensimmäisen kerran julki tänä keväänä.

– Tämä toimikoon pohjustuksena seuraavalle asialle, joka niin ikään ehkä haluaisin pitää yksityisenä. Mutta koska tämä on asia, joka tulee näkymään, kuulumaan ja vaikuttamaan meidän kaikkien elämään tässä studiossa, haluan sen kuitenkin itse kertoa ennen spekuloivia juoruilijoita ja muita. Niin kerrottakoon, että minusta tulee äiti, Poikelus paljasti YleX:n lähetyksessä maaliskuussa.

Julkaisu vauvan syntymästä on herättänyt nopeasti paljon huomiota ja alle tunnissa Poikeluksen päivitys oli kerännyt keskiviikkona jo yli 10 000 tykkäystä ja satoja kommentteja.

– Mahtava uutinen! Onnea koko jengille, toimittaja ja juontaja Riku Rantala iloitsee.

– Onnea, Shirly Karvinen toivottelee sydänten kera kommenteissa.

– Onnea kaikille osapuolille, toivottaa puolestaan Paula Noronen.

– Onnea onnea, kirjoittaa myös Ernest Lawson.

Näin Poikelus kertoi raskaudesta

Poikelus on jakanut raskautensa aikana muutamia päivityksiä asiasta sosiaalisessa mediassa ja kertoi myös kuulumisiaan matkan varrelta. Maaliskuussa hän kirjoitti vauvan olleen yllätys.

– Elämä se aina välillä yllättää ja nyt se päätti yllättää VAUVALLA. Jos kaikki menee kivasti, niin kesällä maailmaan saapuu jo hyvässä iässä pöllin polttoa harjoitteleva uusi perheenjäsen.

– En kommentoi aihetta sen kummemmin muualla, kun ehkä täällä omassa somessa tai tietty YleX Aamussa, hän totesi tuolloin.

Muissa päivityksissä Poikelus on myös vastannut monia kiinnostavaan kysymykseen lapsen isään liittyen ja sanonut, ettei ole ”itsellinen äiti”.

– Lapsella on isä, ja se on mun kumppani, hän kirjoitti.

YleX -kanavan radiojuontajana julkisuuteen noussut Poikelus tunnetaan myös muista viihdealan töistään. Hänet on nähty mukana juontamassa muun muassa televisiossa Hengaillaan ja Thank God, sä tulit -ohjelmia.

Lähetetään yhdessä isot onnittelut koko perheelle!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...