
Olga Temosen tilanteesta saatiin tiistaina yllättävä tieto, kun hänen elämäkertateoksensa julkaisua lykättiin kahdella vuodella. Nyt Olgan puoliso Tuukka Temonen avaa rehellisesti vaimonsa vaikeaa tilannetta.
Aivosyöpään loppuvuodesta 2023 sairastuneen Olga Temosen tilanteessa on tapahtunut käänne huonompaan suuntaan. Tiistaina 30. syyskuuta kustantamo WSOY kertoi, että Temosen elämästä kertova Aika jonka sain -kirjan julkaisua on lykätty kahdella vuodella. Syy lykkäykselle on Temosen terveydentilassa tapahtunut muutos.
Nyt Olgan aviomies, Tuukka Temonen, on avannut vaimonsa surullista tilannetta harvinaisella tavalla Ilta-Sanomien haastattelussa. Hän sanoo Olgan voinnin olevan nyt ”vähän huonompi” kuin keväällä.
Olga Temonen kertoi itse kesällä sosiaaliseen mediaan jakamassaan päivityksessä ikävän tiedon siitä, että hänen syöpänsä oli uusiutunut. Tuukka Temonen sanookin IS:n haastattelussa, että kasvain on nyt ”ottanut huomattavasti enemmän valtaa”.
– Enää ei ole hirveästi tehtävissä, Temonen toteaa.
Näin Olga Temonen voi nyt
Temonen kertoo vaimonsa liikkumisen olevan tällä hetkellä hyvin vaikeaa ja tämä käyttää pyörätuolia. Kotona Olgan seurana tarvitsee tällä hetkellä olla aina joku apuna tai turvana.
– Hän tarvitsee apua vessassa käymiseen ja liikkumiseen. Hän syö vielä itse. Hän on täysin kiinni tässä maailmassa, mutta puhuminen on vähän vaikeaa, Tuukka Temonen toteaa lehdelle.

Läpi sairauden Olga Temonen on itse jakanut avoimesti päivityksiä tilanteesta ja voinnistaan sosiaalisessa mediassa. Viimeisin päivitys Olgan Instagram-tilillä on nyt reilun kolmen viikon takaa, jolloin Temoset juhlistivat 17. hääpäiväänsä.
Aiemmin heinäkuussa Olga jakoi surullisen viestin, jossa hän kertoi kasvaimensa uusiutuneen ja päällä olleen ”vähän huonompi vaihe”.
– Täällä ollaan! Oli vähän huonompi vaihe, mutta päätin tulla vielä takaisin. Mun kasvain uusiutui, mutta saan uutta kokeellista ONC201 lääkettä Ranskasta Gustave Roussy -syöpäsairaalasta. Lääke on antanut lupaavia tuloksia juuri tähän minun kasvaintyyppiin ja siksi toivoa vielä on. Pitäkää peukkuja, että lääke ehtii toimia, Olga kirjoitti tuolloin.
Iltalehden haastattelussa Tuukka Temonen kertoi tiistaina, että he ovat luottaneet lääkkeeseen, mutta tilanne ei silti ole hyvä. He eivät ole varmoja, ehtivätkö hoidot enää auttaa.
– Tällaisissa asioissa vaaditaan valtavasti aikaa. Neljännen asteen kasvain on vauhdikas kaveri. Sitä yritetään hidastaa mahdollisimman paljon ja katsotaan, mihin se riittää, Tuukka kuvaili hoitoa IL:n haastattelussa.
Todella ikäviä uutisia. Lähetetään yhdessä voimia koko perheelle ja toivotaan parasta Olgan puolesta.
LUE LISÄÄ:
- Olga Temosen terveydessä tapahtui muutos – kirjaa lykätty
- Olga Temonen jakoi koskettavan viestin tilanteestaan
- Tällainen sairaus on aivosyöpä: Voi iskeä kenelle tahansa