Vaaleanpunaisen huvilan remontti herättää voimakkaita reaktioita talon omistajissa, kun Huvila & huussin sisustussuunnittelijan ratkaisu ei vastaa ihan sitä, mitä he olivat odottaneet.
Huvila & huussin uusimmassa jaksossa sisustussuunnittelija Maru Hautala saa eteensä kiinnostavan tehtävän, kun kohteena on vuodelta 1919 peräisin oleva vaaleanpunainen huvila.
Emilian ja hänen Tapani-isänsä suvun omistamaa huvilaa on tuotu remonteilla tälle vuosikymmenelle, mutta nyt ohjelmassa he kaipaavat apua ruokasalin ja keittiön muuttamiseen toimivaksi kokonaisuudeksi.
LUE MYÖS: Huvila & huussi 2026: Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää
Isällä ja tyttärellä on selkeä toive siitä, että vanhan talon henki kuitenkin säilyisi, vaikka tiloja tuotaisiinkin modernimpaan suuntaan. Siinä missä Emilia toivoisi tilojen avaamista keittiöstä salin puolelle, on hänen isänsä asiasta hieman toista mieltä.
– Mä rakastan vanhoja tiloja ja sellaista rosoisuutta. En myöskään haluaisi, että se keittiö pomppaa silleen, että on ihan viimeisen päälle kaikki nuoltu ja modernia. Sen pitää olla siihen sopiva, Emilia kuvailee toiveitaan suunnittelijoille.

Ruokasalin seinät saivat omistajat älähtämään
Remontissa ruokasalin seinät, lattia ja katto hiotaan, maalataan sekä tapetoidaan uuteen uskoon. Myös salin kulmassa ollut ”rakkausnurkka” saa erityishuomiota asukkaiden toiveiden mukaisesti ja sinne tehdään viihtyisä istuskelutila.
Keittiössä puolestaan vanha puuhella saa väistyä puusepän tekemien tasojen ja niihin istuvien kodinkoneiden tieltä. Vanha leivinuuni kuitenkin säästetään, sillä se huokuu talon vanhaa tunnelmaa.

Pintoja remontoidessa rakennusmiehet olisivat toivoneet hirsien pysyvän näkyvissä, mutta sisustussuunnittelija on toista mieltä. Ruokasalin puolen seinille asennetaankin varsin näyttävät kukkakuvioiset tapetit, jotka aiheuttavat omistajissa melkoisen reaktion.
Lopputuloksen nähdessään kumpikaan ei voi pidätellä järkytystään.
– Ei h*lvetti, Tapani-isä toteaa ensimmäisenä nähdessään ruokasalin uudessa ilmeessä ja jatkaa:
– Ihan erilainen, kuin mitä mä kuvittelin.

Näin sisustussuunnittelija perustelee ratkaisua
Myös Emilia on silminnähden hämmästynyt harmaansävyisestä kukkatapetista, joka peittää salin seiniä. Hän sanookin kuvitelleensa omassa päässään ratkaisuksi jotain aivan muuta.
– Ehkä nää kukat on aika silleen… miten mä sanoisin. Tai tämä harmaa ja kukka. Mä kuvittelin ehkä, että olisi jotain savimaalia tai jotain semmoista klassisempaa, hän perustelee järkyttynyttä reaktiotaan sisustussuunnittelijalle.
Sisustussuunnittelija Hautala kertoo kameroille tiedostaneensa jo remonttivaiheessa, että kukkatapetti voisi herättää voimakkaan reaktion, mutta sanoo sen olleen tietoinen riski ja painottaa, että tapetti on peräisin 1920-luvun tapettikirjasta.
Harmaalla sisustussuunnittelija puolestaan sanoo halunneensa rauhoittaa ympäristöä, jossa on muiden ratkaisujen kautta jo paljon värejä kuten mintun vihreää sekä vaaleanpunaista.
Keittiön ratkaisu ihastuttaa
Keittiön avattu seinä ja modernit muutokset kuitenkin saavat omistajilta välittömästi vihreää valoa. Etenkin ruokakomeroon piilotetut kylmälaitteet ja keittiötilasta löytyvä laatikkojääkaappi ovat heidän mielestään hienoja ratkaisuja.
Vanhoista komeroista sekä uusista tasoista on saatu remontin myötä rakennettua paljon keittiöön toivottua säilytys- ja laskutilaa.

– Voi vitsi, kyllä on erilainen, Tapani pohtii tyytyväisenä.
– Tää on hieno mun mielestä. Ihanasti näkyy kyllä nyt tuonne ja valo tulee tosi kauniisti, Emilia puolestaan ihastelee keittiötä.
Katso ohjelmasta, miten omistajat lopulta suhtautuvat muutokseen sulateltuaan tilannetta.
Huvila & huussi Nelosella maanantaisin kello 19.30 ja Ruudussa.
Mitä mieltä itse olit sisustusratkaisuista ja etenkin tapeteista? Kerro oma mielipiteesi kommenteissa.
LUE MYÖS:
- Huvila & huussi -suunnittelija pelkää omistajien reaktiota Hangossa
- Huvila & huussi -remontti sai Anna-Maija Tuokon kyyneliin
- Katsojat sekosivat Huvila & huussi -remontin lopputuloksesta