Huvila & huussi: massiivinen terassiremontti lyö omistajat ällikällä

Huvila & huussin uudessa jaksossa nähdään, kuinka uusittu terassi muuttaa Varsinais-Suomessa sijaitsevan mökin ilmeen täysin.

Marja Hintikka ja pihasuunnittelija Laura Moilanen suuntaavat Huvila & huussin uudessa maanantaina 25. toukokuuta televisiosssa esitettävässä jaksossa entisen radiojuontaja Anssi Honkasen ja hänen Hanna-puolisonsa mökille. Pariskunta on ostanut Salonseudulla järven rannalla sijaitsevan mökin vuosi sitten, mutta siinä on yksi iso puute.

– Tuntuu, että tässä on oikeastaan kaikki ne asiat, joita me ollaan mökkielämältä haettu. Miinus sitten se terassi, Anssi toteaa.

Huvila & huussissa iso terassiurakka

Rinnetontilla sijaitsevan mökin nykyisen terassin sijaa toimittaa vain pienehkö alue portaiden päässä. Sen lisäksi mökissä on lasitettu vanha terassi, joka mahdollistaa kauden jatkumisen iltojen kylmennyttäkin.

Moilanen kuitenkin toteaa heti alkuun pienen epäilyksen sanan terassin laajentamisen suhteen.

– Suunnittelijan silmään näyttää tuo kohde nyt todella jyrkältä. Tuossa on aika haastava paikka tehdä terassia, Moilanen pohtii nähdessään tilanteen ensimmäisen kerran.

Uuden terassin suhteen pariskunta antaa suunnittelijalle varsin vapaat kädet. Ainoa toive on, että terassilla voisi syödä, grillata ruokaa ja viettää aikaa myös leväten. Urakka alkaa sillä, että terassille tehdään isolla työllä tasainen pohja rinteeseen.

Uuden ja selvästi isomman terassin lisäksi Moilanen on suunnitellut myös vanhat portaat kokonaan uusiksi, sillä aiemmat olivat varsin jyrkät ja turhan vaaralliset. Terassin sivuun tehdään myös täysin uusi kesäkeittiö, jossa kelpaa valmistaa ruokia.

– Nyt on vähän sellainen vähän luottamuksen ja kauhun sekainen fiilis itsellä, Anssi toteaa, kun pariskunta pääsee katsomaan lopputulosta ensimmäisen kerran.

Noustessaan sokkona uusia portaita kohti terassia omistajat ehtivät hämmästellä jo, mistä on kyse.

– Pliis, olkaa tehnyt tästä hieno. Mä en kestä, jos se ei ole hieno, Anssi manaa vielä ennen kuin saa silmänsä auki.

Tältä näytti lopputulos

Lopputulos saa pariskunnan ällistyneeksi siitä, kuinka hieno terassi takapihalle onkaan lopulta loihdittu.

– Tää on siis täydellinen, ihan oikeasti, Anssi iloitsee.

Uudella terassilla oli toivottua tilaa.
Uudella terassilla oli toivottua tilaa. Kuva: Nelonen / Sofia Humalisto

Myös terassin koko on juuri sellainen, mitä pari oli toivonut. He halusivat siitä isomman, mutta eivät kuitenkaan liian isoa tai rantaan asti ulottuvaa. Myös uusittu kesäkeittiö grilleineen ja työtasoineen saa omistajilta kiitosta. Graniittitasoon on upotettu kaasukeitinlevyt.

Yllätyksenä kaikkien toiveiden ohella mökin ulkohuussi on myös saanut uuden ilmeen. Huussi maalattiin ja sen istuin uusittiin. Remontissa huussin vierelle myös pykättiin uusi kompostori.

Kesäkeittiön graniittitaso ihastutti omistajia Huvila & huussissa.
Terassilta löytyi myös toivottu grillipiste ja kesäkeittiö. Kuva: Nelonen / Huvila & huussi (Sofia Humalisto)

Huvila & huussi Nelosella ja Ruudussa maanantaisin kello 19.30 alkaen.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...