Suosikkikokki Harri Syrjänen puhuu Aki Linnanahteen podcastin haastattelussa varsin avoimeen sävyyn urastaan televisiossa. Samalla hän nostaa esiin myös palkkatason, joka Kokkisodassa oli alkuvuosina ihan toista kuin nykyään.
Harri Syrjänen on tehnyt pitkän uran keittiöissä ja televisiossa, josta parhaiten hänet muistetaan kenties Kokkisota -ohjelmasta. Tuoreessa Aki Linnanahde talk show -podcastissa Syrjänen latasi tiskiin suorat sanat siitä, millaisia rahoja Kokkisodan -tähdille alkuvuosina maksettiin.
– Silloin kun mä olen aloittanut television, niin sillä pelkällä tv:llä ei elänyt missään nimessä. Ei mitenkään, Syrjänen pamauttaa haastattelussa.
Tv-kokin paljastus sai Aki Linnanahteen hämmästymään, sillä tuolloin 2000-luvun taitteessa elettiin kuitenkin television kulta-aikaa ja katsojia riitti. Linnanahde tiedusteleekin, miten ohjelman korvaukset ovat muuttuneet nykyiseen verrattuna.
Syrjänen on ollut mukana myös Kokkisodan uudemmilla kausilla nykyään televisiossa, jossa ohjelma yhä pyörii joskin pienemmällä kanavalla.
– Enemmän se on nykyään, Syrjänen vastaa suoraan.

– Se oli vähän sellainen, et ajateltiin enemmänkin niin, että kun sä pääset telkkariin, niin se tuo sulle ne muut duunit, joilla sä teet elantosi. Ja se [televisio] on vain sun mainos, Syrjänen avaa ajatusmallia ja syitä sille, miksi alkuvuosina ohjelmista ei maksettu niin hyvin.
Harri Syrjänen rehellisenä: näin paljon Kokkisodasta maksettiin
Myöhemmin Syrjänen sai myös oman Soppamies -ohjelman, jonka perään ihmiset haikailevat edelleen. Suosikkikokki kuitenkin sanoo, että edes yhdistettynä Kokkisodan ja Soppamiehen palkat eivät olleet kovin kummoisia.
– Vaikka mä tein talvella Kokkisotaa ja kesällä Soppamiestä, niin ei se varmaan ihan pelkästään olisi riittänyt [elämiseen]. Ehkä ihan just ja just, hän pohtii haastattelussa.
Jaksossa Linnanahde nostaa esiin sen, kuinka tietyistä ohjelmista nykyään maksetaan helposti jopa tuhansia euroja per jakso korvauksena niiden tekijöille. Itsekin tilannetta seurannut Syrjänen toteaa Kokkisodan alkuvuosina tilanteen olleen aivan toinen.
– Silloin ne oli satasia [per jakso].
Myöhemmin Syrjänen sanoo panostaneensa isolla tavalla omaan henkilökohtaiseen brändiinsä sekä sosiaaliseen mediaan, joka on nykypäivänä hyvin tärkeää televisiotyötä tekevälle ihmiselle.
Television suosituimpiin kokkeihin kuuluva mies kuitenkin painottaa, että on kiitollinen kaikista niistä mahdollisuuksista, jotka uransa alkuvaiheilla televisiossa sai – vaikka palkkaus olikin hyvin erilaista nykypäivään verrattuna.
LUE MYÖS:
- Kapen keittiökaappaus: Parkanon siskot hurmasivat katsojat
- Salatut elämät -tähti Hanna Kinnuselta tiukka viesti katsojille