Hanna Kinnunen jyrähtää: ”Suomi on liian pieni maa suhmurointiin”

Hanna Kinnunen jyrähtää nyt sosiaalisessa mediassa suhmuroinnista ja siitä, kuinka sovituista asioista on syytä pitää kiinni.

Näyttelijä, juontaja ja laulaja Hanna Kinnunen on kevään aikana puhunut avoimesti siitä, kuinka hän ei aio antaa enää ihmisten ”kävellä ylitseen”, vaan osaa nykyään vetää paremmin rajoja elämässä.

Nyt Kinnunen on kuitenkin kohdannut vääryyttä, josta hän jyrähtää tiukkaan sävyyn Instagram-tilillään.

– Vihaan sitä, jos sanaa tai sopimuksia ei pidetä. En todellakaan halua soitella perään ja kysellä, miksi jotain ei ole tehty – varsinkin, kun oma osuus ON hoidettu sovitusti. Saakeli, Kinnunen kirjoittaa jakamassaan kuvassa.

Hanna Kinnunen: ”Suomi on liian pieni maa suhmurointiin”

Julkaisun yhteydessä hän kertoo haluavansa aina noudattaa tarkoin itse niitä sopimuksia, joita työelämässä on tehty. Valitettavasti hän on kuitenkin kohdannut aika ajoin tilanteita, jossa toinen puoli toimii toisin.

– Aika ajoin vastaan tulee tapauksia, jotka yrittävät vedättää kotiin päin (lue: olla maksamatta sovittuja korvauksia tai osia niistä) yksittäisiin sanamuotoihin j tai muistiin vedoten. Ei näin… Sopimus on sopimus ja sitä kunnioitetaan, Kinnunen linjaa.

Kirjoituksen yhteydessä tarjoaa lopussa myös neljä suoraa vinkkiä vastaaviin tilanteisiin muille ihmisille.
Ne ovat selkeä viestintä sopimukseen liittyen jo neuvotellessa, sovituista asioista kiinnipitäminen, sopimuksen purku, jos yhteistyötä ei haluta jatkaa ja kenties tärkeimpänä:

– Älä k*seta tai edes yritä k*settaa ketään. Jäät ilman hyviä yhteistyökumppaneita, jos teet niin. Suomi on liian pieni maa suhmurointiin, Kinnusen kirjoitus päättyy.

Kirjoituksen kommenteissa monet ovat ilmoittaneet olevansa täysin samaa mieltä asiasta Kinnusen kanssa. Kommentoijien joukossa on muun muassa Hanna Sumari, joka on asiasta yhtä mieltä.

– Joo, Sumari kommentoi kädet pystyssä emojin kera.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...