Ellen Jokikunnas raivostui tokaluokkalaisen läksyistä

Juontaja Ellen Jokikunnas ja hänen puolisonsa Jari Rask ovat puhuneet avoimesti perhe-elämästään ja erityisesti viime vuonna adoptoidun Ralph Jamesin sopeutumisesta Suomeen.

Nyt Jari Rask ja Ellen Jokikunnas ovat jakaneet somessa turhauttavan seikan poikansa koulunkäynnistä, joka on saanut monet muutkin vanhemmat nyökyttelemään. Asiasta uutisoi muun muassa Seiska.

Adoptiomatka Filippiineiltä Suomeen

Jokikunnas ja Rask saivat viime marraskuussa pitkän odotuksen jälkeen perheeseensä 9-vuotiaan Ralphin Filippiineiltä. Poika puhuu sujuvasti englantia ja opiskelee nyt ahkerasti suomea. Vanhemmat ovat kertoneet julkisuudessa, kuinka haastavaa mutta palkitsevaa uuden kielen oppiminen on ollut.

– On ollut todella silmiä avaavaa huomata, kuinka vaikea suomen kieli on, kun seuraa hyvin läheltä sen opiskelua, Jokikunnas kuvaili Iltalehdelle.

Viimeisimmässä somepäivityksessä Rask nosti esiin Ralphin koulukirjasta löytyneen erikoisen yksityiskohdan. Hän julkaisi Instagram-tarinassaan kuvan läksystä, jossa esiintyi vaikeasti tavutettuja ja oudon kuuloisia sanoja kuten ”kauppakeskus Maestosossa” ja ”Myrskynkilautalla”.

– Hieman ahdistaa nämä tokaluokkalaisen koululäksyt. Voisko meidän kirjojen kirjoittajat nykäistä hieman päätään ulos sieltä oman erinomaisuutensa perseestä ja keskittyä kirjoittamaan ihan vaan suomea, Jari kirjoitti tarinassaan.

– Suomi on riittävän haastava kieli opetella ihan ilman tällaisia sekoilujakin…, hän jatkoi.

Ellen jakoi saman kuvan omassa tarinassaan ja selitti, mistä sanoissa oli kyse.

Maestoso on italiaa ja tarkoittaa mestarillista, mutta myrskynkilautta ei nyt vaan ole mikään suomen- (tai muunkaan) kielinen sana, hän totesi.

Juontaja muistutti, että lapselle, joka opettelee suomea kolmantena kielenään, tällaiset sanat tekevät opiskelusta turhaan vaikeaa.

– Siansaksalaisilla sanoilla voi toki oppia lukemaan ja ääntämään, mutta tarinassa, joka pitäisi ymmärtää ja vastata kysymyksiin, ihan hiton noloa.

Monet seuraajat ovat kommentoineet pariskunnan päivityksiä ja kiitelleet heitä siitä, että he uskaltavat nostaa esiin koulukirjojen kielen vaikeuden. Ralphin perhe-elämä on seurattu aihe.

Oletko itse kiinnittänyt huomiota samaan asiaan? Osallistu keskusteluun Facebookin kommenteissa.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...