Juontaja Ellen Jokikunnas kertoo Terveisiä perheestä -podcastissa tilanteesta, joka yllätti hänet täysin. Kaikki sai alkunsa harmittomasta videosta, jossa hänen poikansa Ralph kokeili hiihtämistä ensimmäistä kertaa.
Ellen Jokikunnas kertoo Terveisiä perheestä -podcastissa, että Ralph sai viime talvena tädiltään käytetyt sukset, sauvat ja monot. Ensimmäinen hiihtokokeilu siirtyi kuitenkin vasta tälle talvelle. Osa varusteista ei ollut täysin yhteensopivia, ja vaikka sopivat monot hankittiin, sauvat olivat pojalle edelleen hieman lyhyet.
Jokikunnas tiesi tämän, mutta halusi silti antaa lapsensa kokeilla lajia. Hän julkaisi Instagramissa videon, jossa Ralph nähdään innokkaana ladulla.
– Ajattelin ihmisten tajuavan, että lapsen riemu on lapsen riemu, eikä tässä olla vakavasti suuntaamassa talviolympialaisiin, Jokikunnas kertoo podcastissa.
Reaktiot yllättivät Jokikunnaksen
Reaktiot kuitenkin yllättivät, sillä pian julkaisun jälkeen viestejä alkoi tulla runsaasti. Jokikunnaksen mukaan niitä kertyi yli sata, ja monissa kyseenalaistettiin sauvojen pituus.
Osa kommentoijista esitti huolensa siitä, että vääränlaiset varusteet voisivat pilata lapsen hiihtoinnon heti alkuunsa.
– En ole mistään asiasta saanut ikinä näin paljon negatiivisia viestejä, Jokikunnas sanoo.
Jokikunnas kertoo vastanneensa osaan kommenteista ja muistuttaneensa, että kyseessä oli ensikokeilu, ei tavoitteellinen kilpaurheilun alku. Kun Jokikunnas myöhemmin selvensi Instagram-tarinoissaan, että sauvojen pituus oli tiedossa eikä lapsella ollut mitään hätää, jatkui keskustelu hänen mukaansa edelleen.
Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?