Camillan syntymäpäiväkuva laukaisi raivon

Englannin kuningatar Camilla täytti 17. heinäkuuta 78 vuotta. Hovin julkaisema syntymäpäiväkuva oli tarkoitettu kunnianosoitukseksi – mutta monille brittiyleisön jäsenille se oli vain muistutus menneistä vääryyksistä.

Prinsessa Dianan kuolema Pariisissa vuonna 1997 pysäytti koko maailman. Tuolloin hän oli jo eronnut kuningas Charlesista, mutta kansan rakkaus häntä kohtaan oli vankkumaton – niin vahva, että hän sai lempinimen kansan prinsessa. Eron taustalla oli pitkä ja julkinen avioliittokriisi, jota varjosti Charlesin vuosikymmeniä jatkunut suhde Camilla Parker Bowlesiin.

Vuonna 2005 Charles ja Camilla sitten vihdoin saivat toisensa kun heidät vihittiin. Vaikka avioliitto sai hovin siunauksen, suuri osa kansasta ei koskaan antanut anteeksi. Yhä tänäkin päivänä moni kyseenalaistaa Camillan aseman – varsinkin nyt, kun häntä kutsutaan kuningattareksi.

Camillan syntymäpäiväkuva laukaisi tunteet

Kuningatar Camillan syntymäpäivän kunniaksi hovin julkaisema muotokuva esitti hänet luonnon keskellä, sinisessä paidassa ja hymyilevänä. Mutta kommenteissa kuva ei kerännyt erityisemmin kiitosta, ehei, vaan Dianaan liittyviä viestejä.

– Diana ikuisesti, lukee yhdessä viestissä.

– Tämä on loukkaus hänen muistoaan kohtaan, kirjoittaa toinen.

– Hän ei ole minun kuningattareni, tyrmää kolmas.

Kommenttikenttä myös tulvii Dianan kuvia ja animaatioita edesmenneestä prinsessasta.

Camilla itse ei ole vastannut kommenttivyöryyn. Kuningasperhe pyrkii yleensä olemaan puuttumatta somessa käytävään keskusteluun, mutta kansan reaktio muistuttaa jälleen siitä, kuinka vahvasti prinsessa Diana elää edelleen ihmisten sydämissä.

Vuosien aikaa moni on kuitenkin myös antanut ajan parantaa haavat ja hyväksynyt Camillan osaksi kuningasperhettä. Etenkin Charlesin syöpähoitojen aikana Camilla otti monen mielestä hienosti vastuuta.

Katso kuva alta tai tästä linkistä.

Mitä mieltä sinä olet tästä?

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...