Näyttelijä Mari Vainio jätti julkisuuden sen jälkeen, kun hänen poikansa teki itsemurhan.
Muun muassa Ihmeidentekijät, Parhaat vuodet ja Kansankynttilät -televisiosarjoista tunnettu näyttelijä Mari Vainio eli vuonna 2012 uransa huippua.
Kuin salamaniskusta kaikki muuttui, kun Vainio sai kuulla musertavia uutisia: hänen 19-vuotias poikansa oli kuollut itsemurhaan.
Nyt pitkän hiljaiselon jälkeen Vainio on avautunut poikansa menettämisestä Apu-lehdelle.
Poika kuoli itsemurhaan
Vainio kertoo Avussa siitä, kuinka Jesse-pojan kuolema sai hänet vetäytymään julkisuudesta täysin. Menetys lamautti naisen kokonaisvaltaisesti.
– Elämä pysähtyi siihen paikkaan ihan täysin. Minun piti opetella uudelleen kävelemään, puhumaan ja tekemään arkisia asioita, kuten tekemään ruokaa, hymyilemään ja nauramaan, Vainio kuvailee.
Äiti kertoo olleensa poikansa kanssa hyvin läheinen ja muistelee, kuinka he olivat vain päiviä aikaisemmin jutellut pitkään yhdessä.
Silti hän ei onnistunut näkemään, kuinka huonosti poika todella voi. Asian sulattelu ja surun käsittely pakottikin Vainiota käymään läpi kaikki mahdolliset tunteet.
– Se veti minut ihan nollille. Usein sanotaan, että ensimmäinen vuosi on pahin, mutta surusta ei pääse koskaan yli. Mutta sen kanssa voi oppia elämään. Se on kipu, joka kulkee mukanani aina, kyynelehtivä Mari Vainio sanoo Avussa.
Perui työt ja katosi julkisuudesta
Vainio kertoo olleensa kykenemätön tekemään mitään töihin liittyvää poikansa kuoleman jälkeen. Pian hän peruikin kaikki tulevat työkeikkansa, johon onneksi vaadittiin vain muutama puhelinsoitto.
Tämän jälkeen hän jatkoi elämää minuutti kerrallaan.
Suurena tukena surun keskellä olivat hänen toiset lapsensa. Vuonna 2013 hän kuvaili tilannettaan iltasanomille.
– Kun siinä vieressä ovat muut elävät lapset, niin he pakottavat takaisin elämään. Yksi sanoo, että tarkista mun läksyt ja toinen, että äiti, mulla on nälkä, hän kertoi tuolloin.
Nykyään Vainio viettää rauhallisempaa ja yksityisempää arkea kotipaikkakunnallaan Vihdissä.
Hän kertoo opettavansa muun muassa improvisaatiokursseja ja toimivansa apulaisohjaajana paikallisessa teatterissa.
Vaikka hän toimiikin edelleen vahvasti näyttelemisen parissa, Vainio kertoo, ettei varsinaisesti kaipaa itse kameran eteen.
Toisaalta hän ei aio poissulkea mahdollisia tarjouksia rooleista, mikäli jotain kiinnostavaa tulisi kohdalle.
Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai olet huolissasi läheisestäsi, voit soittaa MIELI ry:n kriisipuhelimeen 09 2525 0111 (auki 24/7) tai kirjoittaa tukinettiin.
Lue myös:
- Mikko Leppilammelta yllättävä ilmoitus syntymäpäivänä: ”Nyt on oikea aika”
- Lena Meriläinen käsitteli roolissa muistisairautta: muistutus äidistä
- Janne Saarinen kertoo hyytävästä tilanteesta TTK:ssa: ”mietin vain seuraavaa askelta”
- Hayden Panettieren, 36, kuolinsyy varmistettu: menehtyi huumeiden ”myrkylliseen yhdistelmään”