Antti Holma: ”Mieluummin olisi syövän ottanut”

Antti Holma kertoo tuoreessa podcastissaan kokemuksesta, joka sai ajatukset nopeasti synkille urille. Hän sai diagnoosin, jonka nimi ei miellyttänyt.

Yhdysvalloissa asuva näyttelijä ja juontaja Antti Holma kertoo Antin matka -podcastissaan, että huomasi hiljattain korvakäytävässään patin, joka ei tuntunut katoavan.

Aluksi Holma luuli kyseessä olevan tavallinen finni.

– Yritin ottaa sen vitun pampulan pois sieltä korvasta. Se sattui aika paljon, ja sitten siitä tuli verta, Holma kertoo.

Kun patti ei kotikonstein hävinnyt, hän hakeutui lääkäriin. Edessä oli kuitenkin pitkä odotus, sillä aika erikoislääkärille järjestyi vasta kuukauden päähän.

Holman ajatukset lähtivät laukalle

Holma kertoo, että hänen mieleensä alkoi hiipiä pelko vakavammasta sairaudesta. Taustalla oli myös aiempi kokemus, sillä hän sairasti melanooman vuonna 2017.

Lopulta hän kertoi asiasta puolisolleen Emmanuel Ceyssonille. Tämä oli Holman mukaan virhe.

– Hän oli aivan varma, että syöpä on syönyt korvastani suurimman osan ja aikoo myös pikkuhiljaa levitä aivoihini, Holma kuvailee.

Lopullinen diagnoosi yllätti

Holma kävi useilla lääkäreillä ennen kuin patti päätettiin poistaa ja lähettää tarkempiin tutkimuksiin. Tuloksia jouduttiin odottamaan viikkoja.

Lopulta lääkäri soitti ja uutiset olivat helpottavat – ainakin tavallaan.

Kyseessä ei ollut syöpä, vaan seborrooinen keratoosi eli rasvaluomi, arkikielessä usein vanhuuden syylä.

Holma kertoo käsitelleensä tilannetta tuttuun tapaansa huumorin avulla.

– Sanoin Ranskanperunalle, että mieluummin olisin syövän ottanut, koska sillä saa edes jotain myötätuntoa ihmisiltä.

Oletko joskus ollut vastaavassa tilanteessa, jossa jouduit odottamaan lääkärin tuloksia ja ajatuksesi lähtivät laukalle?

Lue myös:

 

Lue lisää aiheesta...