
Maailma seurasi mielenkiinnolla maanantaina, kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi matkusti Valkoiseen taloon toisen kerran tänä vuonna tapaamaan presidentti Donald Trumpia. Tällä kertaa tapaamisessa oli mukana myös joukko muita Euroopan maiden johtajia, kuten tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin edellinen vierailu Valkoisessa talossa Donald Trumpin kanssa pidetyn tapaamisen yhteydessä nousi otsikoihin monista muistakin syistä kuin siitä, mistä kaksikko keskusteli.
Tuolloin Zelenskyi ja Trump – varapresidentti JD Vancen yllyttämänä – piikittelivät toisiaan kameroiden ja median edessä todella jakautuneina tapaamisessa, jonka katsottiin sujuneen lähinnä Vladimir Putinia miellyttävällä tavalla.
Zelenskyi oli tuolloin matkustanut Yhdysvaltoihin pyytääkseen Trumpilta apua Venäjän aloittaman hyökkäyssodan lopettamiseksi. Kansainvälistä apua ja sopimuksia tekemään saapunut Zelenskyi oli pukeutunut samalla tavoin kuin kaikkiin muihinkin julkisiin esiintymisiinsä sodan aikana Hänellä oli yllään taktiset vaatteet sekä villapaita, joka ei jäänyt huomaamatta Yhdysvaltain johtajalta.
Avun sijaan ensimmäinen vierailu päättyi kuitenkin nöyryytykseen. Donald Trump syytti häntä ”uhkapelaamisesta” mahdollisella kolmannella maailmansodalla, kun taas JD Vance vaati Zelenskyiä osoittamaan kiitollisuutta Yhdysvalloille kaikesta sen tarjoamasta tuesta.
Hämmentävään tiuskimiseen ja nöyryytykseen osallistui lopulta myös paikalla ollut media. Yhdysvaltalainen toimittaja Brian Glenn kuittaili avoimesti Zelenskyille siitä, että tämä oli saapunut Valkoiseen taloon ilman pukua.
– Miksi et ole pukeutunut pukuun? Olet tämän maan korkea-arvoisimmassa virastossa ja kieltäydyt käyttämästä pukua. Omistatko edes pukua, Glenn tivasi Zelenskyiltä median edessä.

Tuo helmikuinen kokous jäikin monien silmissä ihmisten mieleen täysin vääristä syistä. Se myös uhkasi ajaa entistä pahemman kiilan Ukrainan ja Yhdysvaltojen välille aikana, jolloin maa tarvitsi kaikkien mahdollisten auttajien tuen.
Eri ääni kellossa
Maanantaina Valkoisessa talossa järjestettiin uusi tapaaminen vain kolme päivää sen jälkeen, kun presidentti Trump oli tavannut kaksin Vladimir Putinin kanssa Alaskassa. Zelenskyi teki paluun Valkoiseen taloon yhdessä Euroopan maiden johtajien kanssa.
Paikalla olivat muun muassa tasavallan presidentti Alexander Stubb, Naton pääsihteeri Mark Rutte, Ranskan presidentti Emmanuel Macron sekä Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.
Paljon oli ehtinyt muuttua siitä, kun Zelenskyi viimeksi vieraili Valkoisessa talossa alkuvuodesta. Tällä kertaa hänellä oli myös yllään virallisempi asu, joka erosi selvästi helmikuisesta vierailusta.
Napakka vastaus kuittailleelle toimittajalle
Paikallaolijoiden joukossa oli myös aiemmin mainittu toimittaja Brian Glenn, joka omalla kysymysvuorollaan ilmoitti Ukrainan presidentin näyttävän ”mahtavalta” puvussaan. Hän myös pyysi anteeksi sanojaan helmikuulta, jonka jälkeen Zelenskyi sai huvittavalla tavalla iskettyä viimeisen piikin tilanteeseen.
– Presidentti Zelenskyi. Te näytätte upealta tuossa puvussa, Glenn totesi ja presidentti Trump nyökytteli sanoen itse samaa.
– Minä sanoin saman asian. Tuo on se sama tyyppi, joka hyökkäsi sinua vastaan viimeksi, Trump totesi Zelenskyille osoittaen Glenniä.
– Minä muistan, Zelenskyi sanoi pilke silmäkulmassa, jonka jälkeen Glenn pyysi sanojaan anteeksi.
– Sinulla on sama puku. Minä olen vaihtanut vaatteeni, sinä et, Zelenskyi piikitteli toimittajaa saaden aikaan rehevän naurun koko huoneessa.
Edes Trump ei voinut kuin ratketa nauruun Zelenskyin vierellä tilanteessa. Video tilanteesta levisikin nopeasti sosiaalisessa mediassa ympäri maailman. Kommenteissa ihmiset ylistävät, kuinka hienosti Zelenskyi tilanteeseen suhtautui ja miten nopealla tavalla hän osasi kääntää asian leikiksi.
– Miten fiksu tapa näyttää tuolle toimittajalla hänen paikkansa hymy kasvoilla, eräs seuraaja kommentoi X:ssä.
– OMG. Miten voisin pitää hänestä yhtään enempää?!!? Toinen ihastelee.
– Zelenskyi oli koomikko, hän kyllä osaa hoidella huutelijat, kolmas tiivisti monien ajatukset.
Mitä ajatuksia Zelenskyin ja Trumpin väliset tapaamiset ovat sinussa herättäneet tähän mennessä? Kerro meille Facebookin kommenteissa.
LUE MYÖS:
- Mikrofoni paljasti Trumpin sanat Putinista hetkeä ennen tapaamista
- 8 merkkiä siitä, että Vladimir Putin voi olla sairas
- Volodymyr Zelenskyiltä jäätävä kuitti Donald Trumpille