Mies vietti 17 vuotta vankilassa ryöstöstä, jonka tekemisen hän on aina kiistänyt. Nyt hänet on vapautettu syytteistä viranomaisten löydettyä miehen, joka todella teki rikoksen.
Näiden kahden miehen yhdennäköisyys oli niin vahva, etteivät edes silminnäkijät pystyneet erottamaan heitä toisistaan.
Vuonna 1999 Richard Anthony Jones tuomittiin ryöstöstä, joka tapahtui Yhdysvalloissa Kansasin osavaltiossa.
Syyttäjien mukaan Jones olisi ryöstänyt tavaratalo WalMartin parkkipaikalla naisen käsilaukun.
Jones tuomittiin siitä huolimatta, että hänellä oli vahva alibi tapahtumahetkelle. Useat ihmiset todistivat hänen olleen tyttöystävänsä syntymäpäiväjuhlissa ryöstön tapahtuessa.
Lisäksi tapahtumapaikalta ei löydetty fyysisiä tosidteita tai DNA:ta, jotka olisivat suoraan liittäneet Jonesin rikokseen.
Silti oikeuden valamiehistö totesi hänet syylliseksi ja hänet tuomittiin 19 vuodeksi vankeuteen.
”Kaksoisolento” löytyi
Ankarasta kohtalostaan huolimatta Jones ei koskaan lakannut taistelemasta totuuden ja vapautensa puolesta.
Miehen tapauksessa tapahtui todellinen läpimurto, kun syyttömyysoikeusjärjestöjen kanssa työskentelevät asianajajat jäljittivät toisen miehen, Ricky Lee Amosin, joka muistutti silmiinpistävästi Jonesia.
Kun alun perin silminnäkijähavaintoja tapauksessa antaneiden henkilöiden pyydettiin erottamaan miehet toisistaan kuvien perusteella, heillä oli vaikeuksia kertoa, kumpi oli kumpi.
Jonesin syyttömyyttä vahvisti se, että Amosilla oli myös yhteyksiä paikkaan, jossa ryöstö tapahtui.
Myös Amosin tiedot ja olemus täsmäsivät silminnäkijöiden tuolloin antamiin tietoihin ja havaintoihin.
Kun samoille todistajille näytettiin valokuvia molemmista miehistä, he eivät enää kyenneet varmasti tunnistamaan Jonesia syylliseksi.
Jones vapautettiin kesäkuussa 2017 vietettyään 17 vuotta vankilassa.
Miljoonan korvaus
Vapauduttuaan Jones haki korvauksia Kansasin osavaltion lakiin vedoten, jossa on kohta syyttöminä tuomituille henkilöille.
Osavaltio myönsi hänelle 1,1 miljoonaa dollaria korvauksia sekä syyttömyystodistuksen, joka virallisesti puhdisti hänen nimensä.
Jonesin tuomi poistettiin hänen rekisteristään ja hänelle myönnettiin myös oikeus terapiaan ja terveydenhuoltopalveluihin.
Kansasin oikeusministeri Derek Schmidt vahvisti myöhemmin, että tapaus täytti hyvityksen vaatimukset, jotka on asetettu laissa virheellisesti tuomituille henkilöille.
Vaikka Jones menetti lähes kaksi vuosikymmentä elämästään, hän ei tiettävästi ole kertonut tuntevansa kaunaa Amosia kohtaan.
Jonesin asianajajansa Alice Craig kertoo, ettei hänen asiakkaansa syyttänyt Amosia henkilökohtaisesti.
”Se ei ole Ricky [Lee Amosin] vika, että näin tapahtui”, asianajaja totesi.
Amosia kohtaan ei koskaan nostettu syytteitä, sillä rikos oli ehtinyt vanhentua Jonesin vapauttamisen jälkeen.
Mitä sinä ajattelet tästä? Onko 19 vuoden tuomio käsilaukun ryöstämisestä ylipäätään kohtuullinen tuomio? Jatketaan keskustelua Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Syy, miksi maailman pelätyimmän vankilan valot ovat aina päällä
- Antonia, 25, pidätettiin Dubaissa: edessä jopa elinkautinen tuomio