
Yrittäjä Joel Harkimo, 34, on saanut viime viikkoina paljon palstatilaa avioeronsa vuoksi. Tällä kertaa hänen nimensä kuitenkin nousi otsikoihin aivan erilaisesta syystä.
Joel Harkimo ja Janni Hussi ilmoittivat heinäkuussa hakevansa avioeroa, ja eroprosessi on yhä kesken. Pari avioitui kesällä 2023. Harkimo työskentelee yrittäjänä ja toimii useiden yritysten hallituksissa. Hän on kolmen yhtiön toimitusjohtaja ja toimii lisäksi elinkeinonharjoittajana.
Vuonna 2023 Harkimo tienasi 40 307 euroa, kun vuotta aiemmin tuloja kertyi 63 845 euroa.
Nyt Seiska kertoo, että sen selvityksen mukaan Harkimo haastettiin Helsingin käräjäoikeuteen, kun perintäyhtiö haki 177 euron saataviaan oikeusteitse.
Kyse oli alun perin 19 euron pysäköintimaksusta, joka oli kasvanut perintäkulujen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen vuoksi. Kanne tuli vireille kesäkuussa, ja asianimikkeeksi kirjattiin velkomus, palvelussopimus ym. Asia annettiin Joelille tiedoksi 26. syyskuuta 2025.
Harkimo on maksanut laskun
Harkimo vahvisti Seiskalle hoitaneensa asian välittömästi, kun tieto oikeuskäsittelystä tuli hänen tietoonsa.
– Asia on tullut minulle tietoon. Olen maksanut sen ja velkomus päätetty. Muuta kommentoitavaa ei ole, Harkimo kommentoi viestitse.
Helsingin käräjäoikeus vahvisti 3. lokakuuta, että asian peruutus on saapunut ja käsittely keskeytetty. Päätös jutun jättämisestä silleen annetaan myöhemmin.
Onko pysäköintisakko joskus jäänyt sinulta maksamatta?