Sanna Marin sai harvinaisen tunnustuksen Ruotsin kuninkaalta

Suomen entinen pääministeri Sanna Marin sai tiistaina harvinaislaatuisen kunnianosoituksen Ruotsin Helsingin suurlähetystössä.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa on myöntänyt Suomen entiselle pääministeri Sanna Marinille harvinaislaatuisen tunnustuksen. Kuningas myönsi Marinille Pojantähden ritarikunnan kunniamerkin, jonka luovutti Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson.

Seremonia järjestettiin tiistaina Ruotsin Helsingin suurlähetystössä. Harvinaislaatuisen tunnustuksen perusteluina kerrottiin Marinin ponnistelut pääministerin tehtävässään Ruotsin Nato-jäsenyyden puolesta.

Samassa tilaisuudessa ritarikunnan komentajan arvon sai myös entinen ulkoministeri Pekka Haavisto ja seremoniassa palkittiin myös ulkoministeriön poliittisen osaston osastopäällikkö Petri Hakkarainen.

– Kunniamerkit ovat ilmaisu valtavasta kiitollisuudestamme näiden henkilöiden ponnisteluista Ruotsin liittyessä Natoon, pääministeri Ulf Kristersson sanoi tilaisuudessa Iltalehden mukaan.

Kunniamerkkien antamisesta tiedotettiin ensimmäisen kerran jo lokakuussa 2024.

Marin oli näkyvä hahmo länsinaapurissamme Nato-keskustelujen aikaan keväällä 2022. Hänen hallituksensa halusi, että Ruotsi saadaan mukaan Natoon ja hakemaan paikkaa sieltä yhtä aikaa Suomen kanssa.

Marin julkaisi itse Instagram-tilinsä tarinat osiossa kuvan ennen suurlähetystössä järjestettyä tilaisuutta. Kuvassa hän poseeraa peilin edessä tyylikkäässä mustassa bleiserissä, jota koristavat kultaiset napit sekä yksityiskohdat.

Tarinat osion julkaisut ovat nähtävissä 24 tuntia julkaisun jälkeen.

Kuningas perusti ritarikunnan vuonna 1748

Pohjantähden ritarikunta on Ruotsin kuningas Frederik I:n vuonna 1748 perustama ritarikunta. Ruotsin hallitseva kuningas tai kuningatar toimii aina ritarikunnan suurmestarina ja jakaa sen kunniamerkit.

Kunniamerkkejä jaetaan viidessä eri luokassa. Aiemmin suomalaisista kunniamerkin ovat saaneet muun muassa Eeva Ahtisaari, Jörn Donner, Jenni Haukio, Åke Lindman sekä Matti Klinge.

Hieno kunnianosoitus ja paljon onnea palkituille!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...