Ruotsalaisnäyttelijä vitsailee suomalaismiesten kustannuskella

Yhdysvaltalainen viihdeohjelma Saturday Night Live nostaa suomalaisstereotypiat yllättävällä tavalla esiin. Viimeisimmässä jaksossa nähtävä sketsi on herättänyt runsaasti keskustelua myös Suomessa.

Sketsissä ruotsalaisnäyttelijä Alexander Skarsgård esiintyy suomalaisena miehenä nimeltä Heikki Honkanen. Hahmo on vieraana kuvitteellisessa keskusteluohjelma Immigrant Dad Talk Show, jota juontaa koomikko Marcello Hernández.

Jo ensiminuuteista lähtien on selvää, että sketsi nojaa raskaasti tuttuihin mielikuviin suomalaisista: vähäpuheisuuteen, eleettömyyteen ja tunteiden patoamiseen. Kun Heikki Honkaselta kysytään, miten hän rankaisisi lastaan, jos tämä jäisi kiinni marihuanan käytöstä koulussa, vastaus on lakoninen ja armoton.

– Sinun on kannettava häpeäsi.

Hiljaisuus, häpeä ja vaikeneminen nousevat sketsin toistuviksi teemoiksi. Myös parisuhderiidat hoidetaan Honkasen mukaan suomalaisittain.

– Valkoiset ihmiset ovat todella kiinnostavia. Hei eivät koskaan huuda. He vain tukahduttavat kaiken. Ja siten jonain päivänä he tappavat vaimonsa.

Myös suomalaisten isäsuhteet saavat kyytiä Skarsgårdilta

Seuraavaksi suomalaismies kertoo suhteestaan omaan isäänsä. Kiintymystä on osoitettu vain kerran, saunassa, polvilumpioiden koskettaessa toisiaan. Isä on samalla vaatinut, ettei asiasta saa koskaan puhua.

Yllätys on moninkertainen, kun isän roolissa nähdään Stellan Skarsgård, joka on myös Alexander Skarsgårdin oikea isä. Hän ilmestyy paikalle vaatimaan, että suvun vaietusta salaisuudesta olisi pitänyt pysyä hiljaa.

– Omapa on häpeäsi, elä sen kanssa.

Juontajahahmo kommentoi tilannetta suorasukaisesti ja herättää samalla lisää kohua toteamalla, että tukahdutettu tunne-elämä voi johtaa vakaviin seurauksiin.

Sketsi on kerännyt runsaasti kommentteja verkossa. Osa suomalaisista kokee esityksen osuvan häiritsevän lähelle todellisuutta, kun taas toisia ärsyttää erityisesti se, että suomalaisroolia esittää ruotsalainen. Moni kuitenkin myöntää, että kliseissä on mukana myös tunnistettavia piirteitä ja juuri siksi se naurattaa ja kirpaisee samaan aikaan. Moni onkin jakanut omia kokemuksiaan.

– Seurustelin suomalaisen miehen kanssa yliopistossa. Hän oli aivan samanlainen kuin tämä tyyppi, mutta paljon vähemmän tunteellinen. Tämän miehen tunteet suorastaan rönsyilevät, yksi kommentoija vitsailee.

Katso video alta tai tästä linkistä:

Lue myös: