Mette-Marit avautuu Epsteinistä NRK:lle: ”minua manipuloitiin”

Norjan kruununprinsessa Mette-Marit on rikkonut hiljaisuuden ystävyssuhteestaan Jefrrey Epsteiniin NRK:n pitkässä haastattelussa.

”Tietenkin toivoisin, etten olisi koskaan tavannut häntä.”

Näin Norjan kruununprinsessa Mette-Marit luonnehtii tuntemuksiaan ystävyydestään tuomitun seksuaalirikollisen Jeffrey Epsteinin kanssa tuoreessa NRK:n haastattelussa.

Seitsemän viikkoa sen jälkeen, kun uutinen kaksikon ystävyydestä tuli julki, Mette-Marit on vihdoin puhunut omin sanoin tapahtumien kulusta.

Prinsessa on istunut alas norjalaisen NRK:n haastatteluun ja kertoo raa’an rehellisesti muun muassa tilanteesta, jossa hän koki tulleensa manipuloiduksi.

Tutustui tuttavien kautta

Mette-Marit kertoo kaksikon ystävyyden alkaneen sen jälkeen, kun hän tapasi Epsteinin yhteisten tuttavien kautta.

Vuonna 2011 kruununprinsessa työskenteli hankkeen parissa, jolla pyrittiin auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia naisia ​​ja tyttöjä kehitysmaissa. Tämän toiminnan myötä Mette-Marit päätyi viettämään aikaa Yhdysvalloissa ja tutustui näin yhteisten tuttavien kautta myös Epsteiniin.

– Epstein oli hyvän ystäväni läheinen ystävä. Joten tutustuin häneen yhteisten tuttavuuksien kautta – itse asiassa useiden. Ja he kaikki työskentelivät globaalissa terveydenhuollossa ja järjestöelämässä. He olivat ihmisiä, joihin luotin ja luotin heidän arvostelukykyynsä, Mette-Marit sanoo NRK:lle.

Vuosien varrella Mette-Marit vietti aikaa muun muassa Epsteinin kotona Palm Beachilla Floridassa ja kaksikko kävi myös tiivistä keskustelua sähköpostitse.

Osaa sähköposteista on luonnehdittu intiimeiksi, joskin Mette-Marit kertoo kyseen olleen pelkästä ystävyydestä.

Ei tutkinut tarpeeksi

Jeffrey Epstein tuomittiin ensimmäisen kerran seksuaalirikoksista vuonna 2008, ja kruununprinsessa ystävysty häneen vasta tämän jälkeen.

Mette-Marit sanoo, ettei ymmärtänyt tai tiennyt miehen rikostaustasta heidän ystävystyttyään. Kuitenkin vuonna 2011 hän lähetti Epsteinille sähköpostin: ”Googlasin sinut edellisen sähköpostin jälkeen. Olen samaa mieltä, ei näytä hyvältä”.

Mutta mitä epäilyttävää Mette-Marit löysi miehestä ja kuinka paljon? Kruununprinsessa ei tarkalleen ottaen muista.

– Käytin paljon aikaa yrittäessäni selvittää sitä itse. Kunpa minulla olisi loputkin sähköpostiviestinnästä. En tiedä, mitä löysin, enkä tiedä, oliko se tietoa, jonka hän oli pyytänyt minulta googlettamaan, kruununprinsessa sanoo ja toivoo, että saatavilla olisi myös muut sähköpostiketjun viestit muistinsa tukemiseksi.

– Mutta jos olisin löytänyt tietoa, joka sai minut ymmärtämään, että hän oli hyväksikäyttäjä ja seksuaalirikollinen, en olisi kirjoittanut sen perään hymynaamaa.

Koska osa Jeffrey Epsteinin rikoksista kohdistui alaikäisiin nuoriin, kysyy NRK myös Mette-Maritilta asiasta. Kruununprinsessa vakuuttaa, että hänen ollessaan tekemisissä miehen kanssa, paikalla oli ainoastaan aikuisia, eikä mitään laitonta koskaan tapahtunut.

Hän kuitenkin korostaa olevansa erittäin pahoillaan kaikkien Epsteinin uhrien puolesta. Mette-Marit sanoo tuntevansa ”suurta vihaa” siitä, etteivät uhrit ole saaneet ansaitsemaansa oikeutta.

Prinsessa myös painottaa, ettei häntä itseään voida syyttää Epsteinin rikoksista, sillä myös häntä vedätettiin miehen luonteesta. Toisaalta hän tunnistaa, että hänen olisi pitänyt tehdä taustatyönsä paremmin.

– Minulle on uskomattoman tärkeää ottaa vastuu siitä, etten tarkistanut hänen taustojaan tarkemmin. Ja ottaa vastuu siitä, että minua manipuloitiin ja petettiin näin paljon, kruununprinsessa sanoo.

Mette-Marit kuvailee haastattelussa itseään myös hyväuskoiseksi ja sanoo sen olleen yksi tekijä sille, miksi piti yhteyttä Epsteiniin niin pitkään kuin piti. Hän luonnehtii Epstinia puolestaan manipuloivaksi.

Välikohtaus Palm Beachilla

Kruununprinsessa kertoo myös tilanteesta, joka sai hänet lopettamaan yhteydenpidon Epsteinin kanssa – ainakin melkein.

Vuonna 2013 Mette-Marit oli viettämässä aikaa Epsteinin Palm Beachin talolla, kun heidän yhteinen ystävänsä oli vuokrannut sen Epsteinilta.

Mette-Maritin mukaan tuona päivänä Epstein asetti hänet ”epävarmaan tilanteeseen” jonka seurauksena nainen soitti miehensä Norjan kruununprinssi Haakonin talolle.

Haakonin mukaan kyse oli tilanteesta, jossa Mette-Marit ”tunsi olonsa turvattomaksi eikä halunnut enää olla siellä”. Se, mitä talolla tarkalleen ottaen tapahtui, ei kuitenkaan selviä.

Ikävästä tilanteesta huolimatta Mette-Marit jatkoi tovin yhteydenpitoaan Epsteinin kanssa.

– Pidin häneen yhteyttä jonkin aikaa sen jälkeen. Luulen, että se johtui luultavasti hänen manipuloivasta luonteestaan, että hän käytti hyväkseen sitä tosiasiaa, että meillä oli yhteinen ystävä. Ja että olen herkkäuskoinen. Haluan uskoa ihmisistä parasta. Mutta päätin myös lopettaa yhteydenpidon häneen, ja se johtui tuosta kohtaamisesta, kruununprinsessa sanoo.

Vuonna 2014 yhteydenpito lakkasi lopullisesti ja vuonna 2019 Epsteinin todellisen luonteen kokonaisuus paljastui.

Jälkikäteen Mette-Marit on ollut järkyttynyt tapahtumista ja miehen tekemistä rikoksista. Hän on myös useaan otteeseen kertonut medialle olevansa pahoillaan väleistään Epsteiniin ja toivovansa uhrien saavan oikeutta kokemilleen vääryyksille.

Jeffrey Epsteinin rikoksista on julkaistu nyt tuhansittain asiakirjoja ja materiaalia, joita niin yksityishenkilöt, journalistit kuin lainoppineet käyvät edelleen läpi. Aika näyttää, mitä muuta miehen rikoksista paljastuu.

Mitä sinä ajattelet Mette-Maritin tuoreesta haastattelusta? Koetko kruununprinsessan olleen asian suhteen riittävän rehellinen ja läpinäkyvä? Kerro ajatuksistasi meille Facebookissa!

LUE MYÖS: