Uusi muutos tulee vaikuttamaan käytännössä myös vieraiden juhlavalmisteluihin.
Vain reilun kuukauden päästä juhlitaan jälleen Suomen itsenäisyyttä. Kuten moni jo odottaa, luvassa on jälleen iki-ihanat Linnan juhlat ja itsenäisyyspäivän vastaanotto.
Tänä vuonna vastaanottoja järjestetään jälleen kaksi kappaletta, kertoo presidentinkanslia tiedotteessaan. Tiistaina 2. joulukuuta presidenttipari Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb järjestävät Presidentinlinnassa vastaanoton Suomen itsenäisyyden kunniavieraille, veteraaneille, lotille ja muille sotasukupolven edustajille.
Päätökseen on tultu niin vieraiden kuin heidän omaistensa toiveesta.
”Veteraanien, heidän omaistensa sekä veteraaneja edustavien tahojen esittämien toiveiden mukaisesti järjestettävä päivävastaanotto mahdollistaa useamman kunniavieraan osallistumisen ja kiireettömän keskustelun vieraiden korkea ikä ja terveydentila huomioiden,” kanslia kertoo tiedotteessaan.
Muutos itsenäisyyspäivän juhlissa
Varsinainen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto pidetään myöhemmin samalla viikolla, lauantaina 6. joulukuuta. Tällä kertaa vastaanoton teemana on koulutus ja sivistys suomalaisen yhteiskunnan rakentajana.
Paikalle on kutsuttu presidenttiparin toimesta jälleen noin 1700 eri vierasta ympäri maata, ja tiedotteessa kerrotaan heidän halunneen etenkin kutsua myös kotimaan matkoilla tavanneitaan ihmisiä. Puolet juhlaan osallistujista on ensikertalaisia.
Tiedotteessa kerrotaan myös yllättävä muutos. Juhlavastaanotto nimittäin alkaa puoli tuntia aikaisemmin, kuin ennen. Tätä kanslia perustelee vieraiden viihtyvyyden sekä juhlan kiireettömämmän kulun takaamisella.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan juhlat kuitenkin päättyvät tuttuun tapaan kello 23.30.
Kanslia tiedottaa myös, että kutsut Linnan juhliin ovat nyt lähetetty ja kutsuttujen odotetaan saavan ne postitse lähiviikkojen aikana.
Lähetyksen juontajat selvillä
Myös osa itsenäisyyspäivän esiintyjistä on nyt selvillä. Presidentinlinnan Valtiosalissa tullaan kuulemaan Kaartin soittokuntaa sekä Kaartin Comboa, jonka solisteina toimivat Jenni Vartiainen sekä Klaara Koivunen. Lisäksi salissa esiintyvät Kansallisoopperan laulajat.
Muita esiintyjiä ovat muun muassa Marzi Nyman sekä Mirella.
Yle on myös kertonut, keitä tuttuja kasvoja tullaan näkemään sen suorassa itsenäisyyspäivän Linnan juhlien lähetyksessä.
Uutisessaan media kertoo, että vuoden 2025 suomenkielisen Linnan juhlien lähetyksen selostavat Laura Arffman, Jussi-Pekka Rantanen, Sami Sykkö ja Ari Hakahuhta. Ruotsiksi lähetystä selostavat Jonas Blomqvist, Jenny Jägerhorn ja Märta Nummenmaa.
Linnan juhlat 2025-lähetys alkaa 6. joulukuuta Yle TV1:llä ja Yle Areenassa kello 18.15.