Koulubussi ajoi lapsen yli ja poistui paikalta – uhri kuoli

11-vuotias tyttö kuoli sen jälkeen, kun koulubussi ajoi hänen päältään keskellä kirkasta päivää.

Torstaina 5. helmikuuta Yhdysvalloissa tapahtui pysäyttävä onnettomuus, joka tulisi viemään nuoren tytön elämän.

11-vuotias tyttö oli ylittämässä katua New York Cityssä Brooklynin kaupunginosassa, kun oikealta kääntynyt koulubussi ajoi hänen päälleen.

Lapsi kuljetettiin nopeasti läheiseen Maimonidesin sairaalaan, jossa hän valitettavasti kuoli saamiinsa vammoihin.

Paikallismedia ABC7 New Yorkin mukaan onnettomuus tapahtui juuri kun koulupäivä oli tullut päätökseensä.

Tapahtumasta on myös jaettu valvontakameramateriaalia, jossa nähdään tytön juoksevan suojatien yli. Tästä huolimatta keltainen koulubussi kääntyy risteyksestä oikealle ja osuu tyttöön.

New Yorkin poliisilaitos kertoo Peoplelle kuskin jatkaneen matkaa vielä sen jälkeen, kun hän oli osunut tyttöön. Kuski – myöhemmin 62-vuotiaaksi mieheksi tunnistettu tekijä – pakeni paikalta onnettomuuden jälkeen.

Asukkaat kauhuissaan

Videomateriaali ja tapaus kokonaisuudessaan on ravistellut naapuruston asukkaita. Osa on ilmaissut pelkonsa omaa ja lastensa turvallisuutta kohtaan.

”Se, mikä tekee tästä vielä pelottavampaa, on että kyse on koulubussista”, paikallinen asukas Lateesha Robinson kertoo CBS:lle.

”Tämä ei ollut edes julkisen liikenteen bussi, mietin, oliko bussissa lapsia. Lapsenlapseni kävelevät tuolla kadulla, minä kävelen tuolla kadulla. Nyt pitää vain olla enemmän hereillä.”

Myös läheisessä pikkukaupassa työskentelevä ja uhrin tuntenut Wael Alghithi kertoo Peoplen mukaan, että tyttö oli käynyt hänen kaupassaan juuri ennen onnettomuutta.

”Hän kävi täällä päivittäin ostamassa limua ja suklaata. Hän oli juuri lähtenyt täältä, kun hän joutui onnettomuuteen”, mies kertoo.

”Hän ei yleensä mennyt siihen suuntaan, hän oli aivan yksin. Ehkä hän luuli, että bussi pysähtyisi mutta kun bussi osui häneen kuski vain jatkoi matkaa.”

Moni paikallinen on ilmaissut medialle risteyksen olevan heistäkin uhkaava ja että korkeista ajoneuvoista voi olla haastavaa nähdä risteyksen kulmien taakse.

Osa on myös spekuloinut, että tyttö yritti kiiruhtaa lähellä olevalle juna-asemalle, jonne juna oli juuri saapunut.

New Yorkin poliisi kertoo tapauksen olevan vielä avoinna ja tutkinta jatkuu.

Lähetämme syvät osanottomme tytön perheelle ja ystäville suuren surun keskellä.

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...