Kolme jääkiekkoilijaa menehtyi jouduttuaan auto-onnettomuuteen matkallaan harjoituksiin.
Maanantaina 2. helmikuuta kolme perhettä koki suuren surun, kun heidän poikansa menehtyivät yllättäen auto-onnettomuudessa.
Onnettomuus tapahtui Kanadassa, Albertan provinssissa. Uhrit olivat vasta 17–18-vuotiaita.
Albertan provinssin pääministeri Danielle Smith kertoi tragediasta sosiaalisessa mediassaan maanantaina.
”Alberta on musertunut menetettyään kolme nuorta jääkiekkoilijaa,” Smith kirjoittaa julkaisussaan.
Smithin mukaan nuoret menettivät henkensä ollessaan yhdessä matkalla Southern Alberta Mustangs -jääkiekkojoukkueen harjoituksiin.
Kuolleet nuoret olivat nimeltään JJ Wright, Cameron Casorso ja Caden Fine.
Kuolivat auto-onnettomuudessa
Associated Press -median mukaan onnettomuus tapahtui paikallisella valtatiellä. Kolarissa oli mukana henkilöauto ja rekka.
Rekkakuski sai onnettomuudessa lieviä vammoja, kertoo paikallispoliisi.
Albertan provinssin pääministeri on kutsunut auto-onnettomuutta traagiseksi ja lähettää perheelle syvät osanottonsa.
”Lähetän syvimmät osanottoni perheille, joukkuetovereille, valmentajille ja koko Stavelyn kaupungin asukkaille tämän käsittämättömän surun aikana,” Smith kirjoittaa.
Ministeri kiittää myös ensihoitajia yrityksestään pelastaa nuorten henget.
Kolmikon menehtymistä varten on perustettu varainkeruukampanja, jonka lahjoituksilla pyritään kattamaan hautajaiskustannuksia ja perheiden matkustusmatkoja.
Suuri osanotto kaikille asianomaisille. Levätkää rauhassa, JJ, Cameron ja Caden.
LUE MYÖS:
- Nainen ajoi humalassa ja kolaroi: ystävän vauvan sai surmansa
- Tästä syystä 18-vuotias selvisi hirmuonnettomuudesta
- Krysta, 19, jäi jumiin liekehtivään Teslaan – paloi kuoliaaksi