Kun viikonloppuisella gaalaillallisella alkoi paukkua, presidentti Donald Trumpin nähtiin istumassa paikallaan. Nyt kehonkielen asiantuntija selittää, miksi Yhdysvaltain presidentti ei reagoinut ammuskeluun.
Lauantaina 25. huhtikuuta Valkoisen talon järjestämällä kirjeenvaihtajien illallisella nähtiin vaarallinen välikohtaus, kun epäilty Cole Tomas Allen pääsi turvatarkastusten läpi aseet mukanaan.
Haulikolla, pistoolilla ja veitsillä aseistautunut Allen ajautui tulitaisteluun poliisin kanssa, kunnes hänet lopulta pysäytettiin ja pidätettiin.
Lähteet, jotka ovat lähellä tutkintaa ovat kertoneet ABC News -uutiskanavalle alustavan tutkintamateriaalin viittaavat siihen, että Allenin suunnitelma oli haavoittaa joukkoampumisella mahdollisimman montaa ihmistä.
Maanantaina häntä syytettiin virallisesti presidentti Donald Trumpin salamurhan yrityksestä.
Häntä vastaan nostettiin syytteet aseiden tai ammusten kuljettamisesta osavaltioiden rajojen yli sekä laukausten ampumisesta väkivaltarikoksen yhteydessä. Syytteistä kerrottiin pidätyskuulemisessa Washingtonin liittovaltion tuomioistuimessa.
Illan tapahtumat tallentuivat videolle, jossa nähdään, miten tilanne eteni Washington Hilton -hotellilla.
Monet illallisella olleet henkilöt heittäytyivät heti laukausten kuuluessa suojaan pöytien taakse ja Trumpin hallinnon virkamiehet kuljetettiin pois juhlasalista turvaan.
Videolla kuitenkin näkyy, ettei Donald Trump aluksi hievahtanutkaan. Tämä jos jokin on herättänyt kummeksuntaa kansalaisissa.
Kehonkielen asiantuntija analysoi Trumpia
Kehonkielen asiantuntija ja tohtori John Paul Garrison kertoo, että presidentin käytös erottui selvästi muihin ympärillä olevien ihmisten käytökseen verrattuna.
”Hän näyttää välinpitämättömältä, lähes täysin vailla vaikutusta ympärillään tapahtuvasta”, asiantuntija sanoo YouTube- videollaan.
”Jos katsomme kolmea hänen vierellään olevaa ihmistä, voimme selvästi nähdä niin sanotun ’jäätymis’-reaktion.”
Kehonkielen asiantuntija Garrison – joka on kerryttänyt yli 650 000 seuraajan kannatuskunnan YouTube -kanavalleen – kuvailee Trumpin elekieltä oppikirjaesimerkiksi hätätilanteeseen reagoinnista.
Hädän hetkellä useat ihmiset ajautuvat joko ”taistele” tai ”pakene” -tilaan, mutta on myös mahdollista, että paniikissa ihminen ”jäätyy” ja jähmettyy paikalleen. Näin kävi Garrisonin mukaan Trumpille.
Tilanteen kärjistyessä Trumpin ympärillä olevat ihmiset alkoivat liikkua, mikä vaikuttaa ”pakene” -reaktiolta.
”Näet muiden nojaavan taaksepäin. Vaikka se ei fyysisesti auta, se on vaistonvarainen reaktio”, kehonkielen asiantuntija arvioi.
”Ei juurikaan huolestunut”
Uhkatilanteesta huolimatta Garrison arvioi Trumpin käyttäytymisen olleen erikoista.
”Presidentti Trump ei vaikuta juurikaan huolestuneelta [ammuskelusta]. Hänen ilmeensä tuskin muuttuu”, hän sanoo.
Garrison uskoo, että Trumpin näennäinen rauhallisuus viittaa siihen, että hän käsittelee vaaraa ja uhkatilanteita eri tavalla kuin monet muut ihmiset.
Koska hän kasvoi ympäristössä, jossa oli resursseja ja turvan tunnetta, hän ottaa vaaratilanteet vastaan eri tavalla kuin ihmiset, jotka kasvoivat esimerkiksi köyhyydessä jatkuvien uhkien alla.
”Tämä voi olla syvälle juurtunut ja opittu osa hänen psyykettään. Hänellä ei välttämättä ole samanlaista reaktiota vaaraan kuin monilla muilla”, Garrison toteaa.
Mitä sinä ajattelet tästä? Onko Trumpin reaktio – tai sen puute – mielestäsi erikoista? Kerro siitä meille Facebookissa!
LUE MYÖS:
- Ammuskelua väitetään lavastukseksi: syynä Trumpin alaisen sanat
- J. D. Vancen paniikinomaiset sanat kesken gaalaillallista