Kai Trump, 19, kertoo, millainen isoisä Donald Trump oikeasti on

Donald Trump on tuttu nimi useimmille ihmisille ympäri maailman: Yhdysvaltain presidentti, entinen reality-tv-tähti ja liikemies, joka on viettänyt jo vuosikymmeniä julkisuudessa. Lapsenlapsen mukaan suljettujen ovien takana Trumpin elämä on kuitenkin yllättävän tavallista.

Kai Trump, 19, avautui hiljattain väleistään isoisänsä Donald Trumpin kanssa ja tarjosi samalla harvinaisen vilauksen verhojen taakse siitä, millainen ihminen Trump on kameroiden sammuttua suljettujen ovien takana.

– Hän on ihan tavallinen isoisä. Niin minä häntä kutsun, isoisä (englanniksi grandpa). Kun istumme illallisella yhdessä, puhumme ihan kuin normaalit ihmiset, Kai kertoi NewsNation’s Katie Pavlich Tonight -ohjelmassa UNILADin mukaan.

Kai on Donald Trump Jr:in ja hänen ex-vaimonsa Vanessa Haydonin vanhin lapsi sekä samalla Donald Trumpin vanhin lapsenlapsi.

”Se on tosi tavallista”

Lapsenlapsi ja Trump jakavat etenkin yhden mielenkiinnon kohteen ja se on golf. Kai Trump sanookin golfin olevan yleinen keskustelunaihe, kun he viettävät aikaa yhdessä.

– Ihan kuin puhuisit omalle isoisällesi tai perheenjäsenelle, se on vain, se on tosi tavallista. Me puhumme golfista, koska se kiinnostaa meitä molempia. Puhumme monista asioista. Hän rakastaa urheilua, minä rakastan urheilua. Se on ihan kuin söisit illallista kenen tahansa perheenjäsenesi kanssa, Kai kuvaili tapaamisia isoisänsä kanssa.

Kaksikko pelaa välillä myös golfia yhdessä, joskin Kai Trump sanoo, että hänen isoisänsä ei tee siitä koskaan kovin helppoa hänelle.

– Hän [Donald Trump] on loistava golfaaja. Kun pelaamme yhdessä, vaikka olisimme samassa joukkueessa, hän yrittää silti päästä pääni sisään, Kai sanoo.

Lapsenlapsen mukaan isoisän käytöksen tuomat haasteet ovat auttaneet häntä siinä, että hän pystyy nykyään pitämään muut ihmiset poissa ajatuksistaan pelatessaan.

Vaikka Yhdysvaltain presidentin ja lapsenlapsen välit ovat hänen mukaansa hyvin tavalliset, niin Kain elämä eroaa silti etenkin yhdeltä osin muista 19-vuotiaista. Kyse on turvallisuudesta.

Donald Trumpin lapsenlapsi Kai Trump

Koska Kai Trump on presidentin lapsenlapsi, hänen ympärillään on aina ulkona ollessa aseistautuneita henkivartijoita. Kai on aiemmin kertonut kokemuksistaan muun muassa Logan Paulin Impaulsive -podcastissa tammikuussa 2026.

– Se on vähän outoa. Yritän parhaani, etten antaisi sen häiritä minua. Etenkin viimeisen vuoden aikana, kun hänestä tuli presidentti, minun on ollut pakko vain oppia se: kyllä, he [turvamiehet] seuraavat minua, mutta samalla keskityttävä esittämään, etteivät he olisi paikalla.

– Tietysti he ovat paikalla. Jos kuitenkin yritän unohtaa asian ja keskityn vain nauttimaan ystävieni ja perheeni seurasta, tai mistä tahansa, niin se on helpompaa.

Kai on puhunut myös muuten julkisuudessa isoisästään aiemmin. Vuoden 2024 republikaanien puoluekokouksessa hän kuvaili isoisäänsä ”inspiraation lähteeksi”.

Lapsenlapselle kaksikon välit ovat kuitenkin ymmärrettävästi paljon muutakin kuin vain Trumpin julkinen rooli presidenttinä. Kun kaksikko on yhdessä, Kai sanoo tämän olevan yksinkertaisesti hänen isoisänsä.

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...