Jääkiekkoilija Hannes Björninen ja Selma-rakas: vauva syntyi!

Jääkiekkoilija Hannes Björninen paljasti sunnuntai-iltana yllättävän iloutuisen yhdessä puolisonsa Selma Björnisen kanssa, kun pariskunta kertoi esikoislapsensa syntyneen.

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueestakin tuttu kiekkoilija Hannes Björninen, 30, jakoi sunnuntai-iltana iloisen perheuutisen. Instagram-tilillä julkaisemassaan päivityksessä Björninen kertoo vaimonsa Selma Björnisen synnyttäneen parin esikoislapsen.

Uutinen tuli monille isona yllätyksenä, sillä kulttimaineeseen noussut kiekkotähti ei ollut puhunut raskaudesta mitään julkisuuteen. Lahden Pelicansin kasvatti on pelannut viime vuodet ulkomailla ensin Ruotsin SHL:ssä Örebrössä sekä Brynäsissä ja viimeisimmän kauden Sveitsin NL-liigassa SCL Tigersin riveissä.

Suloisen päivityksen yhteydessä Björninen kirjoittaa vain lyhyesti ja ytimekkäästi:

– Rakas pieni ystävä saapui. Äitisi Selma teki urotyön. Koko perhe voi hyvin, julkaisun kuvateksti kuuluu.

Kuvassa ylpeä isä pitelee pienokaista sylissään ja toisena otoksena mukana on lähikuva perheen uudesta tulokkaasta. Alle vuorokaudessa Björnisen julkaisusta on tykätty jo yli 10 000 kertaa ja se on kerännyt liki 200 onnitteluviestiä faneilta, seuraajilta sekä ystäviltä.

Björninen meni naimisiin Selma-puolisonsa kanssa vuonna 2024. Pari kihlautui vuonna 2022 oltuaan yhdessä jos yli kuuden vuoden ajan tuossa kohtaa.

Ihania uutisia! Lähetetään yhdessä isot onnittelut koko perheelle pienokaisesta!

LUE MYÖS:

 

Lue lisää aiheesta...