Isä piilotti lapset erämaahan vuosiksi – tällaisissa oloissa he elivät

Neljän vuoden etsinnän jälkeen erän Uuden-Seelannin kummallisimmista katoamistapauksista tuli päätökseensä.

Maanantaina 8. syyskuuta eräs Uuden-Seelannin tunnetuimmista katoamistapauksista tuli päätökseensä, kun perheenisä Tom Phillips ja tämän kolme lasta Jayda, 12, Maverick, 10, and Ember, 9, löydettiin ja otettiin kiinni.

Mies oli piilotellut lapsiaan Uuden-Seelannin erämaassa vuodesta 2021. Hän pakeni ja otti lapsensa mukaan sen jälkeen, kun hän ja vaimo olivat kiistelleet lasten huoltajuudesta.

Nelivuotinen pakomatka loppui kuitenkin traagisesti, sillä poliisi joutui kiinniotossa ampumaan Tomin kuoliaaksi.

Ammuskelu sai alkunsa, kun isä ja yksi hänen lapsistaan olivat murtautuneet paikalliseen kauppaan, jääneet kiinni ja Tom oli aloittanut ampumisen poliisia kohti. Tom menehtyi ja yksi poliiseista loukkaantui vakavasti.

Ammuskelun nähnyt lapsi ei haavoittunut ja hänet otettiin pian huostaan. Kaksi muuta lasta löydettiin myöhemmin samana päivänä syrjäiseltä leirintäalueelta, ja heidät on viety terveystarkastuksiin.

Äidin kirje

Phillipsien etsinnät ovat olleet käynnissä jo vuosia. Kuitenkin viime kuussa Tomin oma äiti Julia kirjoitti hänelle kirjeen, jossa hän anoi poikaansa palaamaan kotiin.

”Joka aamu herään ja toivon, että tänään on se päivä, kun te kaikki palaatte kotiin,” Julia aloittaa.

”Tom – olen surullinen, että ajattelit, että sinun on tehtävä jotain tällaista. Etkä huomioinut kuinka paljon me rakastamme ja tuemme sinua. Minua sattuu joka kerta kun näen kuvia sinusta ja lapsista ja kun näen tavaroitanne ympärilläni.”

Piilopaikkojen verkosto

Kohtalokkaan ampumavälikohtauksen jälkeen yksi Tomin lapsista opasti poliisit paikkaan, jossa kaksi muuta lasta olivat piiloutuneena.

Kävi ilmi, että Tom oli rakentanut erämaahan piilopaikkojen verkoston, joihin isä lapsineen pystyi karata poliisien tullessa liian lähelle.

Nyt poliisi on kuitenkin tutkinut majoja ja julkaissut kuvia medialle.

Poliisit uskovat löytäneensä majapaikan. Kuva: Uuden-Seelannin poliisi.

Poliisin komissaariin Richard Chambersin mukaan perhe pakeni poliiseilta eri piilopaikkoihin useaan otteeseen.

”Viimeisen neljän vuoden ajan olemme tutkineet tätä aluetta ja seutua paljon. On erittäin todennäköistä, että olemme olleet todella lähellä piilopaikkoja,” Chambers kertoo.

Kuva: Uuden-Seelannin poliisi.

”Uskomme, että he ovat liikkuneet ympäriinsä. Alueen maasto on todella haastavaa. He ovat olleet liikkeellä ja tämä maja oli noin kahden kilometrin päässä paikasta, jossa ammuskelu tapahtui.”

LUE LISÄÄ:

 

Lue lisää aiheesta...